Siirry sisältöön

Kuumetta

Wikipediasta
Kuumetta
L’eclisse
Ohjaaja Michelangelo Antonioni
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Giovanni Fusco
Kuvaaja Gianni Di Venanzo
Leikkaaja Eraldo Da Roma
Tuotantosuunnittelija Piero Poletto
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
  • Cineriz di Angelo Rizzoli
  • Interopa Film
  • Paris Films Production
Ensi-ilta 1962
Kesto 125 min
Alkuperäiskieli italia
Edeltäjä Yö
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Kuumetta (televisioesityksessä Auringonpimennys, alkuperäinen nimi L’eclisse), on Michelangelo Antonionin ohjaama italialais-ranskalainen fiktioelokuva vuodelta 1962. Sitä pidetään trilogian viimeisenä osana, jonka edeltäjät ovat Seikkailu (L'avventura) ja Yö (La notte). Päärooleja esittävät Alain Delon ja Monica Vitti.

Elokuvan kokeileva kerrontatyyli huipentuu loppukohtauksessa, jossa päähenkilöt Piero ja Vittoria lupaavat tavata tiettyyn aikaan illalla paikassa, jossa alun perin tapasivat. Viimeiset seitsemän minuuttia esitetään kuvia paikasta illan edetessä, mutta pääparista kumpikaan ei ilmesty paikalle. Elokuva päättyy pimeyden laskeutumiseen ja katuvalojen syttymiseen.[1]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  Alain Delon …  Piero  
  Monica Vitti …  Vittoria  
  Francisco Rabal …  Riccardo  
  Louis Seigner …  Ercoli  
  Lilla Brignone …  Vittorian äiti  
  Rosanna Rory …  Anita (nimellä Rossana Rory)  
  Mirella Ricciardi …  Marta  

Palkinnot ja myöhempi arvostus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva sai tuomariston palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla 1962, ja se oli ehdokkaana Kultaisen palmun saajaksi.[2]

Vuonna 2018 BBC:n kansainvälinen asiantuntijaraati äänesti L’eclissen kaikkien aikojen sadan parhaan ei-englanninkielisen elokuvan joukkoon.[3]

  1. ↑ Henry Bacon: Michelangelo Antonionin tilan poetiikka 1/2007. WiderScreen.fi. Viitattu 27.8.2013.
  2. ↑ Festival de Cannes: L'eclisse. Festival-cannes.com. Arkistoitu 18.9.2012. Viitattu 20.7.2009. (englanniksi)
  3. ↑ The 100 greatest foreign-language films BBC Culture. 30.10.2018. Viitattu 14.11.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuumetta Internet Movie Databasessa (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.