Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Joka viikko tavoitamme 96 % suomalaisista television, radion ja verkon välityksellä. Svenska Ylen sisällöt ja palvelut tavoittavat kaikkiaan 91 % suomenruotsalaisista viikoittain.
Suomalaisten mielestä Ylen kiinnostavin palvelu on Yle TV1. Alle 45-vuotiaille kiinnostavin palvelu on Yle Areena.
Yle TV1 jälleen Suomen katsotuin tv-kanava
Television tavoittavuus kasvoi kolme prosenttia edellisestä vuodesta.
- Tavoitimme television kautta joka viikko 77 % ja joka päivä 52 % suomalaisista.
- Lähetimme ohjelmaa televisiossa noin 18 914 tuntia. Tästä täysin uutta ohjelmistoa oli noin 6 864 tuntia.
- Ohjelmistosta 50 % oli kotimaista ja 89 % eurooppalaista.
- Yle Femillä lähetimme ohjelmia noin 2 630 tuntia.
Katsotuimpia ohjelmiamme televisiossa kanavillamme olivat Yle TV1:n Linnan juhlat 2020, Yle TV2:n Tankki täyteen, Yle Teeman Kino Klassikko: Tanssii susien kanssa ja Yle Femin Murha Sandhamissa.
Sisältökokonaisuuksien osuudet television kaikista ohjelmatunneista 2020, yht. 18 914 tuntia

- 30% Asia
- 30% Draama
- 15% Valtakunnalliset uutiset ja ajankohtaiset
- 10% Kulttuuri ja viihde
- 5% Urheilu
- 8% Lapset ja nuoret
- 2% Alueelliset uutiset ja ajankohtaiset
Yle Radio Suomi kuunnelluin koko maassa
Radion tavoittavuus laski hieman edellisestä vuodesta. Tätä selittää erityisesti työmatkaliikenteen vähentyminen koronapandemian takia.
- Radiokanavamme tavoittivat viikoittain 51 % ja päivittäin 35 % suomalaisista.
- Ruotsinkielisestä väestöstä tavoitimme radion avulla yli 9-vuotiaista viikoittain 90 % ja päivittäin 68 %.
- Lähetimme radiossa noin 47 725 tuntia ohjelmaa.
- Valtakunnallisen ohjelmiston musiikkipitoisuus oli 48 %.
- Radio-ohjelmistamme 99 % oli kotimaista.
Kuunnelluimpia ohjelmiamme radion kanavillamme olivat Yle Radio 1:n Muistojen bulevardi, Yle Radio Suomen Iskelmäradio, YleX Aamu sekä Yle Puheen Politiikkaradio.
Sisältökokonaisuuksien osuudet radion ohjelmatunneista 2020, yht. 47 725 tuntia

- 55% Kulttuuri ja viihde
- 19% Valtakunnalliset uutiset ja ajankohtaiset
- 19% Asia
- 5% Alueelliset uutiset ja ajankohtaiset
- 2% Urheilu
- 0% Draama
- 0% Lapset ja nuoret
Yle Areenan miljardin käynnistyksen raja meni rikki
- Areenassa tehtiin 1 140 000 000 käynnistystä joko video- tai audiotallenteisiin tai suoriin radio- ja tv-lähetyksiin – siis keskimäärin lähes 3,1 miljoona käynnistystä joka päivä. Käynnistykset kasvoivat edellisvuodesta 290 miljoonalla.
- Areena tavoitti viikoittain 54 % suomalaisista.
Yle Areenassa eniten kiinnostivat Ryhmä Hau, Modernit miehet ja Logged in.
Yle Uutisten päivittyvä korona-artikkeli nousi maailman sitouttavampien artikkelien joukkoon
- Ylen verkko- ja mobiilipalvelut tavoittivat keskimäärin 3,1 miljoonaa suomalaista kuukauden aikana. Tämä on yhteensä yli 1 456 miljoonaa käyntiä vuoden aikana.
- Tavoitimme verkkopalveluissamme viikoittain 73 prosenttia Suomen yli 15-vuotiaista.
Luetuimmat verkkojuttumme olivat koronapandemiaan ja Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin liittyviä artikkeleita.
Ylen medioiden tavoittavuudet 2018–2020, % 15–44-v.