Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Yle tavoitti vuonna 2022 peräti 94 % kaikista suomalaisista viikoittain television, radion ja verkon välityksellä.
Ylen tv-kanavista suosituin oli Yle TV1, joka tavoitti viikoittain 64 % suomalaisista. Kanava oli myös suomenruotsalaisten keskuudessa vuoden katsotuin kanava, tavoittaen 54 % väestöstä. Muista kanavista Yle TV2 tavoitti 61 prosenttia, Yle Teema 32 prosenttia ja samalla kanavapaikalla lähetettävä Yle Fem 28 prosenttia suomalaisista.
Radiota kuunneltiin vuonna 2022 keskimäärin 2 tuntia 23 minuuttia päivässä, viisi minuuttia enemmän kuin edellisvuonna, ja se tavoitti viikoittain 87 prosenttia suomalaisista. Suomalaisten radion kuuntelusta 51 prosenttia kohdistui Ylen kanaville. Kuunnelluin radiokanava oli yhä Yle Radio Suomi tavoittaen edellisvuoden tapaan 31 prosenttia suomalaisista viikoittain.
Mediankäytön muutos näkyy Ylen digitaalisten palvelujen käytössä, joka lisääntyi kuluneen vuoden aikana kaikissa ikäryhmissä: Ylen verkkopalvelut tavoittivat viikoittain 73 prosenttia Suomen yli 15-vuotiaista eli hieman yhteensä yli 4 miljoonaa suomalaista.
Kasvua edellisvuoteen tuli viisi prosenttiyksikköä. Kaikkiaan Ylen verkko- ja mobiilipalveluihin tehtiin vuoden aikana noin 1,5 miljardia käyntiä.
Ylen kanavien katsotuimmat
Yle TV1
Yle Uutiset
Linnan juhlat
Eurovision Song Contest 2022: Finaali
Yle TV2
Pekingin olympialaiset, hiihto
FIFAn jalkapallon MM2022: loppuottelu
FIFAn jalkapallon MM2022 studio
Yle Teema
Tuntematon sotilas
Freddie Mercury: loppunäytös
Kino Klassikko: Diktaattori
Yle Fem
Ruotsin kuningasperheen vuosi 2021
Talot huokuvat historiaa
Murha Sandhamnissa
Lähde: TV-mittaritutkimus 2022 4+-vuotiaat, Finnpanel. Keskikatsojamäärään laskettu ohjelman tai jakson kaikki esityskerrat. Alle 5 min mittaisia ohjelmia ei huomioitu. Toistuvista ohjelmista huomioitu vain katsotuin jakso tai osa.
Ylen kanavien kuunnelluimmat
Yle Radio Suom Tarja Närhin Iskelmäradio
Yle Radio 1 Muistojen bulevardi
YleX Ylex Aamu: Viki ja Köpi / Poikelus, Pehkonen ja Parikka
Yle Puhe Yle Radio 1:n ohjelmia/Yle Radio Suomen audiosarjoja
Lähde: Kansallinen Radiotutkimus KRT 2022 9+-vuotiaat, Finnpanel
Yle Areenan katsotuimmat
1. Ryhmä Hau: Vauhtipennut: Vauhtia ja vaarallisia donitseja / Vauhtipennut: Pennut pelastavat Kattikoplan
2. Mieheni vaimo: Vastoinkäymisiä
3. Pekingin olympialaiset: Urheilustudio
Keskikatsojamäärä. Listassa vain katsotuin jakso, huomioitu vain yli 5 min pituiset sisällöt.
Yle Areenan kuunnelluimmat
1. Riku Rantala M/S Mystery: Pohjolan kelluva Las Vegas
2. Heinähattu, Vilttitossu ja Liittoisten riiviö: Nappi vai Vilttitossu
3. Knalli ja sateenvarjo: Koirankujeita
Yle.fi luetuimmat jutut
1. Yle uutisten seuranta Venäjän hyökkäyksestä
2. Bisnesmatkustaminen ei koskaan palaa ennalleen, sanovat suuryritykset - etänä hoidetaan nyt jopa huoltoja, laitetestejä ja asennuksia
3. Yle uutisten seuranta koronatilanteesta