Teollisuushallirakennus palaa Tuusulassa Lahelan alueella, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan Ylelle.
Pelastuslaitoksen mukaan hallirakennus sijaitsee aivan Lahelan K-Marketin vieressä.
Aamuyöllä syttyneen tulipalon sammutustyöt olivat yhä käynnissä noin puoli seitsemän aikaan aamulla.
Pelastuslaitoksen mukaan palo on saatu rajattua, mutta sammutus- ja raivaustyöt tulevat jatkumaan koko aamupäivän.
Palosta aiheutuvat vahingot ovat pelastuslaitoksen mukaan mittavat. Mahdollisista henkilövahingoista ei toistaiseksi ole tietoa.
Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan vahinkoja päästään arvioimaan vasta jälkisammutusvaiheen jälkeen, kun pelastuslaitos ja poliisi pääsevät tutkimaan palon syttymissyytä.
Ylen paikalla olevan kuvaajan Matti Matikaisen mukaan tilanne näyttää hieman kello seitsemän jälkeen rauhoittuneen.
Hän kertoo, että palopaikalle suihkutetaan vettä kahdesta tornista. Rakennuksen ympärillä on muutamia pelastuslaitoksen yksiköitä ja säiliöautoja.
Matikaisen mukaan teollisuushallin seinät ovat pystyssä, mutta sisältä rakennus näyttää tuhoutuneen täysin.
Matikainen ei nähnyt liekkejä saapuessaan palopaikalle. Ilmassa on jonkin verran savua, hän kertoo.
Palaneessa rakennuksessa toimi useita kauneus- ja hyvinvointialan yrityksiä.
Palosta annettiin vaaratiedote
Palosta levisi aamulla savua Lahelantien suuntaisesti luoteeseen.
Alueelle annettiin vaaratiedote, jossa alueen ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto. Vaaratiedote purettiin noin puoli kahdeksan aikaan aamulla.
Pelastuslaitos kehottaa edelleen välttämään tarpeetonta liikkumista paloalueen välittömässä läheisyydessä. Palosta aiheutuu hajuhaittaa lähiympäristöön, mutta akuuttia vaaraa ei ole ulkopuolisille, pelastuslaitos kertoo tiedotteessaan.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen suuresta rakennuspalosta Lahelantiellä aamukolmen jälkeen.
Uutinen päivittyy.