Suomen Noora Komulainen jatkoi huippuvirettään Irlannissa viikonloppuna, kun hän sijoittui kolmanneksi golfin naisten Euroopan-kiertueen kilpailussa Irlannissa.
Komulainen kiri kehnon avauskierroksen jälkeen kärjen tuntumaan pelaamalla loput kierrokset tuloksin -66, -66 ja -67. Avauskierroksella hän ylitti par-tuloksen yhdellä lyönnillä.
Komulaisen onnistumisen tielle ei tullut edes flunssa, joka vaivasi viikonloppuna.
– Olen ylpeä siitä miten pelasin, vaikka olo oli hirveä, Komulainen sanoi Golfpiste -sivuston mukaan.
Sijoitus kymmenen parhaan joukkoon oli Komulaiselle jo kauden viides. Hyvästä sijoituksesta huolimatta Komulainen ei ollut täysin tyytyväinen.
– Harmi, että ensimmäinen kierros sateessa meni heikosti, muuten oltaisiin taisteltu voitosta. Olen samaan aikaan pettynyt ja tyytyväinen, Komulainen pohti.
Loistavassa vireessä oleva suomalainen otti uransa ensimmäisen Euroopan-kiertueen kilpailun voiton kesäkuussa Tshekissä.
Irlannissa voittoa juhli Etelä-Afrikan Casandra Alexander (-20).
Oliver Lindell oli jaetulla 15. sijalla British Mastersissa
Lindell teki huiman kolmannen kierroksen ja hän oli jo mukana voittokamppailussa British Mastersissa golfin Euroopan kiertueella.
Turnausta piinanneen vesisateen takia pelaaminen jouduttiin keskeyttämään useaan otteeseen, ja Lindellin ensimmäiset kierrokset olivat katkonaisia. Kahden kierroksen jälkeen suomalainen oli jaetulla sijalla 27. tuloksella -3.
Neljäs kierros oli kuitenkin vaisu, ja hän käytti siihen 74 lyöntiä. Lindellin tulos neljän kierroksen jälkeen oli -8.
Joe Dean voitti kilpailun. Hänen tuloksensa oli -14.