Taskuraketti täyttää vuosia



Rakkaista rakkain sylirottani, pieni taskurakettini täytti kokonaiset 2 vuotta viime perjantaina 27.2! En vain voi olla hehkuttamatta tuota koiraa. Se on ollut niin paljon enemmän kuin uskalsin tai osasin koskaan odottaa tai toivoa. Kaksivuotias Mysi on edelleen se sama riehuva kakara, joka on pienimmästäkin vinkistä valmiina leikkiin. Rakastan sitä, kun Mysi tohkeissaan tulee lelun kanssa vastaan. Se on pieni sinnikäs sisupussi ja asettelee yhä uudelleen lelua rinnalle, jos itse yrität vaan koomata ja maata sohvalla. Lopulta naurattaa niin, että leluun on pakko tarttua. Työvoitto sylirotalle! Toisaalta se on oppinut ottamaan rennosti ja torkkumaan, kun kehottaa "käy nukkumaan".

Kuitenkin parivuotiaasta Mysistä huomaa myös, että henkistä kasvua/kehitystä on tapahtunut. Edelleen työstämme saaliin jahtaamiseen liittyvää teemaa, ja uskon, että tulemme tekemään sitä jollain tasolla koko Mysin elämän ajan. Mutta Mysi pystyy jo kokoamaan itseään tilanteissa ja kulkemaan esimerkiksi ajotien vieressä räyhäämättä ja repimällä hihnassa autojen perään. Huikeimmin kehityksen huomaa agilitykentän laidalla, jossa Mysi pystyy nykyään odottamaan omaa vuoroaan riekkumatta, kiljumatta ja keräämättä järkyttäviä kierroksia itseensä. Toki tämä vaatii pieniä temppuja/tehtäviä tasaisin väliajoin. Täysin työttömänä Mysi turhautuu. Radalla se keskittyy vain ja ainoastaan työskentelyyn, kun vielä vuosi sitten jokainen tauko omassa treenissä sai Mysin sinkoamaan minkä tahansa liikkuvan kohteen perään. Tämä puolestaan on herättänyt syyllisyyden tuntoa, että olen ymmärtämättä vienyt koiran liian nuorena sellaisiin liian kiihdyttäviin tilanteisiin, joihin se ei ole ollut vielä valmis. Toisaalta voi olla, että olisimme käyneet samat vaiheet läpi, vaikka agilityharrastukseen olisi tutustuttu myöhemmin. Mysi on terävä koira ja reagoi ärsykkeisiin nopeasti.

Mysi on varsinainen työnarkomaani. Se on aina valmis toimintaan, olipa sitten kyse agilitysta, lenkille lähdöstä tai tempputuokiosta. Se huutaa ja kiljuu ja vetää hihnassa kaikella voimalla esteille. Agilityradalla sille on paras palkka seuraava este.

Olen Mysistä joka ikinen päivä kiitollinen! Olen kiitollinen siitä, että juuri me saimme antaa Mysille kodin. Olen onnellinen joka päivä, kun huomaan, kuinka tärkeitä Nana ja Mysi ovat toisilleen. Onnellinen tästä omasta pienestä laumasta.

Alkuvuoden kuulumisia

 

 

Blogi on jäänyt hävyttömän huonolle huomiolle syksystä alkaen. En ole jaksanut jaaritella treenikuulumisia ja muutoin meidän arjessa ei mitään merkittävää ole tapahtunutkaan. Olemme eläneet tavallista arkea tavallisine lenkkeilyineen ja temputteluineen. Treenejä en lähde puimaan nytkään, mutta totean vain lyhyesti, että olen niin onnellinen tuosta treeniryhmäpaikasta, joka Mysin kanssa viime syksynä saatiin. Ollaan menty paljon eteenpäin ja kun vielä itse saisin otettua itseäni niskasta kiinni kontaktien suhteen ja ehtisin joskus hallille vapaatreenaamaan, niin pikku hiljaa paketti alkaisi ehkä olla kasassa... No kevään tullen viimeistään, kun ulkokentille taas päästään. Paljastettakoon sen verran, että tälle vuodelle on ostettuna kisalisenssi. Nanaa kun ei enää agilitykentillä nähdä, niin kyllä se lisenssi on Mysiä varten hankittu.

Helmikuu toi tullessaan tytöille juoksut. Kilpaa nuo tuntuvat toisiaan liehittelevän ja tyrkyttävät itseään toisilleen. Mysi joko pitää itsensä äärettömän puhtaana tai sitten se ei oikeasti vielä vuoda, vaikka olen kuinka kytännyt.

Terveysrintamalta sen verran Nanan kuulumisia, että neidin purukalusto puhdistettiin kuluneella viikolla. Isojen yläposkihampaiden poistosta on nyt  hieman alle vuosi ja melko tiheästä hampaiden harjauksesta huolimatta alahampaat olivat jo alkaneet keräämään hammaskiveä. Ei ne hampaat turhaan siellä suussa ole ja isojen poskihampaiden poiston myötä myös purenta on muuttunut sen verran, että hampaat eivät enää puhdistu mekaanisesti purukalustoa käyttäessä entiseen malliin. Kunnostaudumme entisestään hampaiden harjauksessa (nyt tavoitteena oikeasti joka päivä!), mutta hammaslääkäri epäili silti Nanan hammaskaluston vaativat toimenpiteitä vuoden kuluttua uudelleen. Tylsää. Myös Mysillä on päässyt kertymään pikkuisen hammaskiveä yläkulmureihin, joten sama hammaslääkärivisiitti on sillä edessä vielä tulevan kevään aikana.

Loppuun pieni videopätkä tämän viikon treeneistä. Siinä näkyy, millä mallilla kepit nyt ovat. Ja näköjään en nyt kuitenkaan malta olla jorisematta, mutta olisin niin ehtinyt tuohon japanilaiseen, jos olisin vain lähettänyt kauempaa hypyille putkien välissä. Kuljen itse ihan liian lähellä hyppyjä ja koiraa, kun koira kuitenkin osaisi varmasti, vaikka työskentelisimmekin kauempana toisistamme.

Mysi 3.2.2015 from Janita on Vimeo.

Kontaktimörkö kohdattu!

Mysin viimeviikkoisissa treeneissä teemana oli jälleen kontaktit ja kepit. Tarkoitus oli siis Iidan kanssa tsekata, millä tolalla nämä esteet ovat. Toistamiseen jouduin jo myöntämään, että kontaktiesteiden treenaamista ei ole aloitettu keinun alkeita lukuun ottamatta. Keinua ei tsekattu ollenkaan, vaan saatiin ohjeeksi jatkaa samaa mitä ollaan nyt tehtykin eli tuetun keinun päähän juoksemista.

Valtaosa treeniajasta käytettiin puomiin. Kerroin, että toiveena olisi juoksukontaktit ja Iida kertoi, kuinka itse on ne opettanut. Mysi teki myös ensimmäiset juoksupuomin alkeisharjoituksensa eli juoksi maahan nostettua puomin alastuloa pitkin lelupalkalle. Kävelytin/juoksutin Mysin ensin hihnassa lankkua pitkin ja kun neiti sisäisti, että tarkoitus on juosta lankulla eikä vieressä, niin tehtiin muutamia toistoja ilman hihnaa. Mysi paineli menemään lankkua pitkin lelulle, minkä kintuistaan pääsi. Edettiin harjoituksissa niin, että lankkua kohotettiin hieman toisesta päästä laittaen sen alle minimuurin palikka. Näin saatiin loiva alastulo lankulle. Mysi ensin vierasti pompata maasta korotetulle lankulle ja yritti ohi ja lankulle vasta noin puolivälistä. Saatiin kuitenkin muutama ihan onnistunutkin suoritus niin, että Mysi oli vielä hihnassa. Kotiläksyksi saatiin jatkaa näiden vaiheiden harjoittelua niin, että aloitetaan toistaiseksi vielä aina maassa olevasta lankusta. Yhdet omatoimiset juoksukontaktiharjoitukset ollaan käyty tekemässä kentällä. 10 toistoa yhdelle treenikerralle riittää.

Katsottiin myös keppien tilannetta ja niistä saatiinkin kehuja, että keppien osalta alettaisiin olla kisavalmiita näin alkuun toki hyppyradoille. Mysi pujotteli ilman ongelmia seinää kohti (keppien jälkeen noin 2 metrin päässä oli välisermi). Myös kepeille haku putkesta tullessa noin 90 asteen kulmasta sujui hyvin. Ei tehty enempää kuin 3 toistoa keppejä, koska juoksupuomia oli jo tullut treenattua useita toistoja. Eikä keppien hinkkaamiseen tuntunut olevan tarvettakaan. Pujottelun rytmi on hyvä.

Olen helpottunut, että saatiin vihdoin puomin treenaaminen alulle ja tiedän nyt, mitä treenaan siihen asti, kun seuraavan kerran tsekataan kontaktien tilanne. Oletettavasti juoksukontaktit tulevat sopimaan hyvin Mysille, koska sillä on vahva fokus etenemiseen. Takajalkojen erottelu laukassa on hyvä.

Tuli syksy...

... ja blogin päivittäminen jäi. Mutta jospa sitä nyt kurkistaisi kuluneeseen syksyyn ennen kuin syksykin muuttuu talveksi. Yritän kaivaa muistilokeroista, mitä kaikkea tässä onkaan ehtinyt tapahtua elokuun lopun jälkeen.

Elokuun loppupuolella ja syyskuun alussa vietettiin kesälomaa ja valehtelematta kesälomapätkien parhaat kelit osuivat viimeiselle lomaviikonlopulle syyskuussa. Samaisena viikonloppuna vietettiin Etelä-Suomen Shelttien ulkoilupäivää Vihdissä Salmen ulkoilualueella. Kierrettiin ensin 5 kilometrin lenkki, jonka jälkeen iltapäivä jatkui vielä yhdessä piknikkiä viettäen ja vähän kisaillenkin. Ulkoilupäivää edeltävänä viikonloppuna leireiltiin Pilvimarjalaisten kesken Inkoon Västankvarnissa. Päästiin aksailemaan Petri Heinosen koulutettavaksi, jossa me keskityttiin treenaamaan meille uutta ohjausta back lappia. Kiitos vielä näin jälkikäteenkin Sirpalle leirin järjestämisestä ja tietysti kaikille mukana olleille mukavasta seurasta.

Treenikausi vaihtui hallikauteen syys-lokakuun vaihteessa ja treeniryhmät vaihtuivat siinä samassa hässäkässä. Meidät Mysin kanssa valittiin BAT:n remonttiryhmään, jota koutsaavat Anna Orenius ja Iida Vakkuri. Remonttiryhmä on osa BAT:n uutta valmennusjärjestelmää. Tarkoitus on luoda potentiaalisille koirakoille polku penturyhmästä remontti- ja talenttiryhmän kautta aina valmennusryhmään asti ja varmistaa, että lupaavat koirakot saavat tasokasta koulutusta alusta asti. Olen ollut innoissani uudesta ryhmäpaikasta. 

Takana on kolmet Annan treenit ja olen tykännyt kovasti Annan tavasta kouluttaa. Ensimmäisissä treeneissä testattiin perusohjausten toimivuutta. Me saatiin läksylistalle välistävedot, jotka yllättäen eivät ihan onnistuneet - eipä niitä oltu koskaan Mysin kanssa treenattukaan ja tuon säpäkän sähikäisen kanssa ajoitus ja oman liikkeen rytmitys korostuu välistävedoissa. Muuten Mysi sai vuolaasti kehuja, kuinka makea siitä vielä tulee. Toisella kerralla teemana oli pakkovalssit ja niistot. Pakkovalssit ollaankin osattu, mutta iloisena yllätyksenä itselleni tuli, kuinka hyvin Mysi kokosi itsensä niistoihin. Niistoja ei ole kovinkaan paljon harjoiteltu ja Mysi on hypännyt hypyn usein pitkäksi sen sijaan että kääntyisi hypyn päällä. Nyt kuitenkin tuli tosi nätisti ohjaukseen ja mullekin tuli muutama kehu omasta liikkumisesta. Viikko sitten teemana olikin kontaktit eikä ratatreeniä tehty lainkaan. Me oltiin enemmän kuunteluoppilaina, kun edelleen se kontaktitreeni on aloittamatta. Käytiin kuitenkin ulkokentällä treenaamassa pujottelua. Mysi pujotteli hienosti, ainoastaan putkea kohden pujottelu oli vielä liian vaikea häiriö ja viimeinen väli jäi pujottelematta.

Nanalla loppui tokossa kesäkausi ja en ilmoittanut meitä hallikaudelle ollenkaan ryhmään. Tokomotivaatio on ollut aivan kadoksissa. Tällä hetkellä tuntuu, että ensi keväänä en hae Nanalle tokoryhmää lainkaan. Rallytokoilu tai koiratanssi voisi olla meille sopivampia lajeja. On Nana silti jotain päässyt puuhailemaan kesän jälkeen, sillä lokakuun alussa käytiin Etelä-Suomen Shelttien järjestämässä kerhoillassa kokeilemassa DOBOa. Nana oli doboilusta vallan innoissaan ja itse asiassa tykkäsin itsekin dobopallon kanssa jumppailusta. Haaveena olisi saada kotiin oma dobopallo, jolla voitaisiin jatkaa harjoituksia.

Jotain terveyskuulumisiakin meillä on kerrottavana, sillä käytiin reilu viikko sitten virallisissa silmätarkastuksissa tyttöjen kanssa Sari Jalomäellä. Molemmilta nypättiin toisesta silmästä ylimääräinen ripsi pois eli distichiasis-diagnoosi pärähtää jossain vaiheessa tytöille KoiraNettiin. Muutoin silmät olivat terveet. Mysin kohdalla silmälääkäri puhui kuitenkin normaalivariantista muutoksesta, koska verkkokalvo oli tavallista ohuempi ulkonurkista. Jalomäki kertoi, että toisinaan jotkin pennut vain syntyvät varustettuna tällaisella reunoiltaan ohuemmalla verkkokalvolla eikä siihen oteta lainkaan kantaa pentujen silmätarkastuksessa. Varmuuden vuoksi Mysin silmät kuitenkin peilataan vuoden kuluttua uusiksi. Tytöiltä kuunneltiin lisäksi virallisesti sydämet, joista kuului hyvä tasainen rytmi eikä sivuääniä.

Mysin kesäkuulumisia

Mysin kesä on pitänyt sisällä paljon riehumista kotipihalla, metsälenkkejä Nanan ja muun perheen kanssa ja tietysti uimista. Neidistä on kuoriutunut kesän aikana hurja vesipeto! Pallo tuodaan vedestä juuri ja juuri rannalle, kun neiti odottelee jo rantavedessä uutta heittoa - ja jos sitä ei tule, niin uimaan voi mennä ilmankin. Anovia katseita pallosta voi luoda myös vedestä käsin, jolloin palvelusväki viimeistään heltyy heittämään pallon vielä kerran, ja taas vielä kerran. ;)

Mysillä oli heinäkuussa myös juoksu, lähes päivälleen 7 kuukautta edellisestä juoksusta. Hämmästyksekseni tällä kertaa tytöt eivät juosseetkaan peräjälkeen, vaan Nanan juoksua edelleen odotellaan. Tosin Nanan juoksuvälihän on ollut noin 10 kuukautta, joten siiän mielessä soopelineidin juoksulla ei ole vielä mikään kiire.

Juoksu ja heinäkuun järjetön helle piti meidät pois agilitykentiltä kesäkuun lopulta elokuun puolivälin tienoille. Treenitauko teki hyvää. Tauon jälkeen Mysi on ollut revetä liitoksistaan päästessään nyt pari kertaa treenaamaan. Mysi on keskittynyt treeniin hyvin ja tuntuu ottaneen vähemmän häiriötä ympäristöstä kuin kevätkaudella. Pujottelua emme ole vielä ehtineet tauon jälkeen treenaamaan, mutta luotan, ettei taito ole mihinkään kadonnut. Sen verran hyvällä mallilla kepit olivat ennen kesän taukoa.

Olemme saaneet nyt elokuussa olleiden parin treenin aikana paljon positiivista palautetta osaamistasosta. Mysi on saanut kehuja estehakuisuudesta ja radanlukutaidosta sekä ohjauksen tarkasta lukemisesta. Me molemmat ollaan saatu kehuja radan suorittamisesta, vauhdista ja yhteisestä tekemisestä. Pari viikkoa sitten kouluttaja rohkaisi treenaamaan kontaktiesteet syksyn aikana kuntoon. Hänen mukaansa ollaan ihan kisavalmiita, kun vain esteosaaminen kaikkien esteiden osalta on valmis.

Eilen vietettiin lauantaipäivä aamusta pitkälle iltapäivään Ojangossa BAT:n leiripäivän merkeissä. Tarkoituksena oli viettää mukava treenipäivä seurajäsenten parissa nauttien huippukouluttajien opeista. On hienoa, että omasta seurasta löytyy näin upeaa osaamista! Me Mysin kanssa päästiin eilen osallisiksi Janne Karstusen ratatreenistä, Petri Heinosen kontaktiopeista ja Iida Vakkurin tekniikkatreenistä. Leiripäivän aikana koirakoiden osaamista arvioitiin syksyn treeniryhmien muodostamisen tueksi. BAT:n koulutusjärjestelmää kehitetään parhaillaan ja tarkoitus on panostaa jo nuorien koirien treeniin ja luoda ikään kuin porrasjärjestelmä, jossa lupaavien koirakoiden on mahdollista edetä asteittain (4 eri tasoista ryhmää) penturyhmästä aina valmennusryhmään asti. Myös minä olen hakenut Mysin kanssa tulevalle kaudelle yhteen näistä ryhmistä. Nähtäväksi jää, mikä treeniryhmä meille osoitetaan tulevalle kaudelle.

Jannen rata oli huomattavasti hankalampi kuin olin ajatellut ilmoittaessani meidät ratatreeniin. Rata oli kolmosluokan tasoinen ja sisälsi kaikki kontaktit. Näin ollen me pilkottiin treeni noin 5 esteen treenipätkiin ja keskityttiin ohjausten hiomiseen näillä pätkillä. Oli hienoa huomata, että nämä radanpätkät oli ihan suoritettavissa, vaikka rataan tutustuessa olin varma, ettei treenistä tule mitään ja se on aivan liian hankala meille. Saatiin kuitenkin paljon rohkaisevaa ja positiivista palautetta.

Petrin koulutus piti sisällään lähinnä teoriatietoa juoksukontaktien opetuksesta. Näin ollen en enää voi käyttää tekosyynä kontaktiestetreenin viivyttelemiseen sitä, etten tietäisi, kuinka juoksukontaktien treenaamisessa lähdetään liikkeelle. Alkavan lomaviikon yhtenä tavoitteena onkin lähteä tarvikeostoksille, jotta saadaan kontaktitreeni aluille. Lisäksi muutaman kerran muistutettiin varmaan 3 kuukauden tauon jälkeen paikalleen tuetun keinun päähän juoksua. Mysi tuli ensimmäiset kerrat varovaisesti, mutta muisti sen jälkeen ilmeisesti, mistä tässä olikaan kysymys, koska keinulaudan päähän pinkaisi taas hyvällä vauhdilla kuten viimeksi, kun keinun alkeisopetusta on tehty.

Iltapäivän päätteeksi päästiin vielä Iidan oppeihin treenaamaan tekniikkaa. Iida oli suunnitellut 8 esteen radan, jolle tuli suunnitella kolme vaihtoehtoista ohjaustapaa teemoilla a) varmin, b) edellistä mahdollisesti nopeampi mutta sisältää jonkin riskin ja c) jotain uutta, mitä tahdon oppia. Koska Iidalla oli kiire maajoukkueen tapahtumaan, ehdimme treenata vain kaksi ekaa teemaa. Mutta wau, kuinka paljon nopeammalta ja sujuvammalta meidän b-vaihtoehto tuntuikaan ja saatiin Iidan neuvoilla myös hiottua tekniikoita paremmiksi, jolloin saatiin kaarroksiakin huomattavasti pienemmiksi. Mysi esitteli myös irtoamistaitojaan irroten putkeen pitkänkin matkan päästä. Itse puolestani sain hyviä vinkkejä takaaleikkauksiin ja hei - me oikeasti osataan takaaleikkaukset eikä Mysillä ole mitään ongelmia niiden kanssa esteille irtoamisessa, kun vain itse rytmitän oman liikkeeni oikein. Tähänkin sain superhyvää ohjausta.

Pussin kanssa otettiin pientä takapakkia. Pussi on muutenkin ollut vielä kesken ja pussin suuta on pidetty raollaan. Nyt pussia ei ole tehty kuin viimeksi joskus pitkän aikaa sitten ja Mysi taisi hieman säikähtää selkään laskevaa pussia eikä halunnut mennä pussiin enää ollenkaan. Kun leiripäivä loppui, jäätiin vielä Mysin kanssa hetkeksi tutustumaan pussiin, jotta säikähdyksestä huolimatta mieleen jäisi mukava muisto pussista. Leikittiin riehakkaasti kahisevan pussikankaan päällä ja viskelin Mysille pussin sisään nameja (pidin koko ajan pussia auki), joita pikkumusta kävi sieltä imuroimassa. Kun pussi ei enää tuntunut jännittävän vaan Mysi tepasteli sinne sisään odottamaan nameja, niin jätettiin homma siihen ja lähdettiin kotiin lepäilemään. Ja kyllä vaan uni maittoikin pikkumustalle pitkän leiripäivän jälkeen.

Kantarellikurssi 3/5 - 5/5

Kolmannella kurssikerralla jatkettiin ilmaisun treenaamista. Sain naksuteltua Nanalle hyvin purkin haistelusta ja haukusta heti perään. Nana selvästi alkoi päästä jyvälle kantarellin hajun ja ilmaisun yhdistämisestä. Kun olimme kukin treenanneet ilmaisua itseksemme omilla purkeilla, rakennettiin koulutuskujan keskelle kantarellipolku, jonka varrella oli suljettuja lasipurkkeja, jotka sisälsivät kantarelleja, kantarelleja lattialla käsipaperipyyhkeiden alla sekä kantarelleja ämpärissä. Ilmaisua koiralta ei tarvinnut nyt vaatia, vaan palkata sai ja pitikin jo siitä, että koira hakeutuu nuuskuttelemaan kantarellin hajua. Lopputunnista kujaa vaikeutettiin, kun mukaan lisättiin myös tyhjiä lasipurkkeja. Lisäksi lisättiin ilmaisun harjoittelu niille purkeille, joissa on kantarellia. Nana ilmaisi käskystä haukulla kantarellit, mutta haukkui myös viimeisenä olevalle tyhjälle purkille. Haukku oli kuitenkin aivan erilainen kuin ilmaisuhaukku - enemmänkin turhautunutta haukkua, kun purkissa ei enää ollutkaan kantarellia ja näin ollen pieni ahne shetlantilainen jäi ilman palkkaa tällä purkilla. ;)

Neljäs kurssikerta järjestettiin ulkona koirakoulun takana olevan puistotien varressa. Häiriötä siis riitti. Ensinnäkin jo ulkoilma kaikkine muine mielenkiintoisine hajuineen tietysti tuotti häiriötä, mutta sen lisäksi puistotiellä käveli ja pyöräili paljon ihmisiä koirineen. Ensin tehtiin taas jo tuttua purkkikujaa, osassa purkeista oli kantarelleja, osa oli tyhjiä. Ilmaisua ei tarvinnut vaatia, koska ympäristö oli totuttua haastavampi. Palkaksi riitti siis purkin haistelu. Osa kurssilla olevista koirista kyllä ilmaisikin jo sieniä oma-aloitteisesti. Itse kuitenkin palkkasin Nanaa jo kantarellipurkkien haistelusta. Hyvin muuten huomasi tässä, kuinka kantarellin hajusta oli tullut jo selkeästi merkityksellinen ja Nana ohittikin kantarellittomat purkit vain nopeasti varmistusnuuhkaisun nuuhkaisten, mutta touhotti jo vauhdilla purkille, josta tuli kantarellin haju.

Lopputunnista kouluttaja kävi piilottamassa jokaiselle koirakolle heinikkoon/pensaiden juuriin neljä purkkia, joiden sisällä oli kantarelleja. Nämä oli koiran tarkoitus löytää. Palkka tuli purkin löytämisestä. Nana ei aluksi oikein päässyt jyvälle, mitä nyt oikein ollaan tekemässä, vaan alkoi turhautuneena haukkua, kun odottelin eleettömänä. Kävelin hissukseen lähemmäs yhtä purkkia ja oli hauska huomata, kuinka yht'äkkiä Nanan nenä nappasi hajun ja se alkoi tosissaan nuuskutella ilmaa ja löysikin pian ensimmäisen purkin. Neiti jäi alkuun vähän jumiin tähän jo löydettyyn purkkiin ja palasi useita kertoja sille, mutta lopulta löysi kaikki neljä purkkia pensaikosta. Toisella kierroksella purkit oli piilotettu heinikkoon ja Nana löysi ne parissa minuutissa kaikki. Sillä oli selkeästi idea, mitä nyt ollaan etsimässä ja määrätietoisesti se etsi purkin toisensa jälkeen. Tämä oli kurssikerroista mielestäni kivoin. Oli kiva päästä harjoittelemaan myös ulkoilmaan ja harjoitukset olivat kivoja eikä niin yksitoikkoisia kuin sisätiloissa.

Viimeisellä kurssikerralla aloitettiin tunti taas tutulla ilmaisutreenillä jokainen omilla purkeillaan. Tämän jälkeen me kurssilaiset menimme toiseen huoneeseen sillä välin, kun kouluttaja sijoitteli ympäri koulutustilaa 5 purkkia, joista yhdessä oli kantarelleja, loput olivat tyhjiä. Yksitellen pääsimme koulutustilaan, jossa kouluttaja kertoi, missä purkissa kantarellit ovat, jotta osaamme palkata oikeasta toiminnasta. Tarkoitus oli lähettää koira tekemään itsenäisesti töitä ja etsimään oikea purkki ja myös ilmaisemaan se. Nana löysi oikean purkin nopeasti, mutta kävi myös useaan otteeseen tarkastelemassa muita, kun palkkaa ei heti tullut, koska Nana ei ilmaissut haukulla itsenäisesti. Kun Nana oli hetken kiertänyt purkeilta toiselle aina palaten oikealle purkille, avitin sitä antamalla haukkukäskyn. Neiti sinkosi onnellisena haukkumaan mun jalkoihin. Sama toistui myös toisella yrittämällä. Meille tulikin kurssin jälkeiseksi kotiläksyksi harjoitella sitä, että Nana ilmaisee sienet haukulla sienten luona eikä juokse jalkoihin haukkumaan. Meillähän on ollut myös tokon kaukokäskyjen kanssa samaa ongelmaa, kun Nana juoksee mun jalkoihin suorittamaan annetun tehtävän. Suurempi hyöty sienikoirasta metsällä on silloin, kun se jää sienten luokse odottamaan ja haukkumaan eikä sieniä tarvitse etsiä kahteen kertaan siksi, että koira juoksee ilmaisemaan sienet jalkoihin. ;)

Kantarellikurssi 1/5 - 2/5

Nanan kantarellikurssi alkoi viime viikon tiistaina ja nyt olemme ehtineet kahden kurssikerran ja parin kotitreenin verran tutustua hajutunnistuksen saloihin. Nana rakastaa herkkuja ja Nana rakastaa yhdessä puuhastelua. Lisäksi Nanalla on äärimmäisen tarkka muisti sellaisten paikkojen suhteen, joissa on tapahtunut jotain kivaa. Tänään toiselle kurssikerralle kuljettiin siis koirakoulun tiloja kohti kuin Mysi konsanaan agilityhallille. Ei liene epäselvää, että Nana nauttii tästä nenätyöskentelystä (ja niistä herkuista!).

 

Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme kantarellin hajun tunnistamista. Nana ei alkuun ymmärtänyt haistella lasipurkkia, jonka sisällä kantarellit olivat, vaan tarjosi tassulla purkin koskettamista, kaatamista, yrittipä se kiivetäkin pienen purkin päälle etutassuillaan. Kun palkkaa ei tassutempuilla herunut, alkoi purkin kuljettelu eteenpäin nenällä tökkimällä. Lopulta kuitenkin Nana pääsi jyvälle, että jutun juju on haistella purkin kantta ja sen alta tulevaa hajua. Lopputunnista harjoitusta vaikeutettiin lisäämällä mukaan hajuton purkki. Omilla purkeilla harjoittelun lisäksi kuljettiin purkkikujan läpi palkaten jokaisesta purkkien haistelusta. Kotiin saatiin mukaan kuivattuja kantarelleja ja kotiläksynä tuli jatkaa ensimmäisen kurssikerran harjoituksia sekä miettiä omalle koiralle sopivaa ilmaisutapaa sen löytäessä kantarelleja.

 

Toisella kurssikerralla muistuteltiin alkuun mieleen viime kerran oppeja. Nana hakeutui toistuvasti purkille, jonka sisällä kantarelleja oli. Välillä kävi tarkastamassa hajuttoman purkin lyhyellä nuuhkaisulla ja palasi sitten heti taas nuuskuttelemaan kantarellipurkkia. Uutena asiana tuli ilmaisun harjoittelu. Toiveena olisi opettaa Nana ilmaisemaan kantarellit haukulla, kun se kuitenkin metsässä kulkee irti ja välillä etäämpänäkin ihmisistä. Nana kuitenkin haukkuu töitä tehdessään ihan minimaalisen vähän, joten pohdin, kuinkahan hankalaa olisi opettaa haukkuilmaisu. Kouluttaja neuvoi kuitenkin opettamaan koiralle ensin haukkumisen käskystä, jolloin myöhemmin käskyyn voidaan liittää kantarellin haju ja sen ilmaiseminen. Nana alkoikin tylsyyksissään haukkua aika pian, kun muut alkoivat jo hommiin (muilla kurssilaisilla siis myös muita ilmaisutapoja, esim. istuminen tai rullan suuhun ottaminen). Aloin naksuttelemaan haukkumisesta, vihjesanaa ei vielä haukkuun yhdistetty. Kouluttaja siirsi kantarellipurkkia lähemmäs meitä muuten vain. Nana ehkä vahingossakin yhdisti purkin nuuhkaisun ja haukun yhteen, mutta tästä oivalluksesta onneksi ehdin naksauttamaan, joten Nana sitten ehkä vahingossakin ilmaisi haukulla kantarellin hajun muutamia kertoja. Kotiläksyksi saatiin ilmaisutavan harjoitteleminen, kantarelleja ei ilmaisuun vielä tarvitse yhdistää. Meillä siis luvassa haukkuharjoituksia tulevan viikonlopun aikana.

 

Myös Mysi on alkanut opiskelemaan kotiopetuksessa sienikoiraksi niillä opeilla ja neuvoilla, joita olen saanut Nanan kanssa kurssilla. Mysi häärää vähemmän ja tarjoaa vähemmän kaikkia turhia temppuja (kun niitä ei ole Mysin kanssa yhtä paljon harjoiteltu kuin Nanan kanssa), joten Mysi alkoi tosi nopeasti tarjoamaan haistelua ja on edistynyt nopeasti. Kantarellin haju vaikuttaa myös Mysille olevan jo merkityksellinen, sillä se viihtyy kantarellipurkilla pitkään ja käy vain silloin tällöin tarkastamassa hajuttoman purkin ja palaa samantien kantarellien luo.