Vuosi 2011

Niin se vuosi taas vierähti! Tää vuosi on ollut mulle ja Nanalle ennen kaikkea meidän tiimin yhteen hitsautumista, yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistamista ja toisiimme tutustumista entistä syvemmin. Olen oppinut hirveästi Nanasta tämän vuoden aikana. Paljon asettelin tavoitteita meidän yhteiselle puuhastelulle. Osa toteutui, osa jäi toteutumatta. Suunnitelmissa oli perustottelevaisuuden vahvistamista, hauskanpitoa, agilityn aloittamista, etsijäkoiratoimintaan tutustumista, näyttelyitä ja terveystarkkeja.

Paljon ehdittiin puuhata yhdessä. Päästiin BAT:in agilityn alkeiskurssille ja ilmeisesti emme ole olleet koirakkona ihan toivoton tapaus, kun joulun alla meidät hyväksyttiin seuran täysivaltaisiksi jäseniksi. Agility on silti ollut paljon haastavampaa kuin odotin. Oma ohjaamiseni on usein kömpelöä ja toisaalta Nanan saatua harrastuksen myötä rutkasti itsevarmuutta lisää, on se tohtinut myös kyseenalaistaa minua niin agikentällä kuin sen ulkopuolella, mikä on tuonut omat haasteensa harrastamiseen. Yhteisen hauskan tekemisen ja rajojen kautta ollaan kuitenkin nyt lähennytty tilannetta ennen agilitya ja bossin paikka alkaa olla taas selvä meille molemmille.

Etsijäkoiraliiton alkeiskurssi olisi alkanut kesällä, kun vasta olimme päässeet tutustumaan agilityn ihmemaailmaan, joten tein tietoisen päätöksen, että keskitymme nyt siihen ja kahden uuden harrastuksen aloittaminen samaan aikaan voisi olla meille molemmille liikaa. Sen sijaan kyllä tutustuttiin vähän koiratanssiin syksyllä ESS:n lyhyellä kurssilla. Kahdessa näyttelyssä pyörähdimme, kotiin tuomisina kummastakin laatuarvostelu EH. Nana on alkanut tykkäämään esiintymisestä, erkkarissa kehään mentiin häntää liputtaen ja heiluttaen.

Erityisesti harrastusten myötä olen oppinut tuntemaan aikuistuvan Nanan paremmin. Nana on kiva harrastuskaveri, vaikka välillä kiroankin sen omapäisyyttä ja toivoisin sillä olevan edes hitusen verran enemmän miellyttämisenhalua. Meillä on ollut paljon onnistumisen hetkiä, joita yritän vaalia mielessäni myös silloin, kun ei mene ihan niin putkeen. Se on silti mulle hienoin ja ihanin kumppani, joka ei anna mitään ilmaiseksi. Tunnen tosi voimakasta kiintymystä Nanaa kohtaan.

Ensi vuodelle en aseta meille sen suurempia tavoitteita kuin säilyttää ilo ja riemu yhteisessä tekemisessä, mitä se milloinkin sitten on. Lisäksi hoidetaan kuntoon ne viralliset terveystarkastukset, jotka tänä vuonna jäivät. Agilityssa yritämme saada estesuoritukset valmiiksi ja varmoiksi (kepit ja keinu ovat vielä kesken), pitää yhdessä mielettömän lystiä ja mikäli sydänkäpyseni sietokyky häiriön suhteen kasvaa (=pää pysyy kasassa ja koira toimintakykyisenä myös kuumuessaan), niin ehkä jossain vaiheessa olisimme valmiita myös vähintään möllikisoihin... Mutta se jää nähtäväksi eikä oteta siitä sen enempää paineita tai odotuksia. Mitä tulee, on tullakseen.

Kovasti jo odotetaan ensi vuotta, että päästään treenaamaan omaan uuteen hienoon halliin!

Tahdomme toivottaa...

Meidän joulukuu on kulunut enemmän ja vähemmän aktiivisissa merkeissä. Agilitykentiltä on pidetty nyt vähän lomaa, kun esteet Ojangon ulkokentiltä on kerätty pois talven ajaksi. Ollaan siis puuhasteltu enemmän kotona ja lähiympäristössä lenkkeillen. Vähän ollaan alettu treenailemaan rally-tokon alokasluokan liikkeitä. Tokoon mulla ei varmaan oma kärsivällisyys riittäisi viilaamaan liikkeitä, joten toi rally-toko on tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Se on kivaa puuhastelua yhdessä ja toivon sen kautta myös meidän suhteen ja yhteistyön syventyvän ja ehkä myös Nanan keskittymiskyvyn kasvavan ja neidin oppivan toimimaan oikeassa viretilassa. :)

Nanalle olen odottanut ja toivonutkin juoksua alkavaksi nyt. Käyttäytymisessä on ollut jo kuukauden päivät selviä merkkejä siitä, että juoksu pian alkaa, mutta ei sitten kuitenkaan. Harmittaa vain, kun tammikuussa jatkuvat ryhmätreenit ja olen ilmoittanut Nanan myös ESS:n agilitykurssille ja nyt näyttäisi, että juoksun alkaminen venyy ainakin vuodenvaihteeseen, voihan pöhnä!

Viime viikon perjantaina käytiin viettämässä shelttiväen pikkujouluja Konalan Koirakoulun Kompassin kisoissa! Kivaa ohjelmaakin olivat ESS:n puuhaihmiset järjestäneet. Nana kävi mm. osallistumassa nakinsyöntikisaan, mutta eipä tule meille siinä lajissa voittoa, sellainen herkuttelija ja nautiskelija Nana on. Eihän nyt nakkia voi oitis hotkaista, vaan se syödään nautiskellen ja maiskutellen! Ihana herkkusuuni! Äiti oli myös mukana Mantan ja Susulaisen kanssa ja Nana pääsi tekemään tuttavuutta pikkuneidin kanssa. Kovasti häntä heilui, saa nähdä millaista rallia jouluaattona vedetään, kun kimpassa ovat Nana, Manta, Susu ja siskon Nemi-bc. :)

Kotona ollaan valmisteltu joulua ja Nana tietysti tyypilliseen tapaan on tahtonut olla kaikessa puuhassa mukana. Neitokainen on ahkerasti mm. vaaninut, saalistanut ja kutsunut leikkiin lattiamoppia, levittänyt askartelutarvikkeita pitkin poikin, avannut lahjanarut rullistaan ympäri olohuoneen lattiaa... se on ahkera työnteko, mikä lopulta palkitaan ja Nana on selkeästi sisäistänyt asian! ;)

Naksutellaan!

Me ollaan parin viime viikon aikana keskitytty ihan vain yhteiseen rauhalliseen hauskanpitoon. Ollaan lenkkeilty normaaliin tapaan paljon ja melkein joka ilta naksuteltu iltaruualla. Nana vierasti nuorempana naksuttimesta lähtevää ääntä. Nykyään naksutin on kiva kaveri, koska sehän tietää temputtelua ja namia. Namiksihan kelpaa ihan omat nappulatkin, joten iltaisin Nana on saanut iltaruuan usein temppupalkkana. Nana tykkää temputtelusta kovasti ja temppuilu tuntuu itsestäkin hurjan kivalta, kun toinen niin täpinöissään vinkuu, häntä huiskaa ja välillä tyttö intoutuu tanssimaankin tassuillaan! Innokkuudesta huolimatta toimintakyky kuitenkin säilyy, toki me ollaankin naksuteltu pääasiassa kotona eli häiriöt on minimissä. Silti kun saman moodin saisi siirrettyä myös agikentälle, niin vähänkö olisi makeeta!

Lauantaina käytiin parin viikon agilitytauon jälkeen Ojangossa treenailemassa itseksemme. Voi sitä riemun ja onnen määrää, kun päästiin kentälle! Nana oli niin tohkeissaan, iloinen ja onnellinen. Ja koska muita ei ollut, pysyi pääkin kasassa. Vahvistettiin putken hakemista vaikeista kulmista ja pidemmän lähetysmatkan päästä, hienosti neiti hakee putken! Kontakteja myös vahvisteltiin. Keppejä muistuteltiin mieleen ensin neljällä kepillä ja sitten kahdeksalla. Nana hiffaa hyvin pujottelun liikkeen, mutta tarvii vielä käsiapua keppien vierelle. Kepit on edistynyt hurjan nopeasti nyt, kun luovuttiin kujakepeistä ja alettiin treenaamaan suorilla kepeillä käsiavun kanssa. Toki tota kättä täytyy sitten häivytellä pois... Pientä häiriötreeniäkin saatiin, kun työmies kulki kentän laidalla. Nananhan piti tietysti käydä haukkumassa ja uhoilemassa jonkin matkan päässä, mutta korvat ei kadonneetkaan kokonaan, vaan pikkukettu tuli kutsuttaessa luokse. Toki kävi vielä uudelleen tuhahtelemassa, mutta kun kutsuin uudestaan luokse, tuli neiti touhottaen mun luo maiskuttelemaan namia siksi aikaa, että odotettiin miehen lähtevän kentältä. Nana pystyi myös jatkamaan treeniä välikohtauksen jälkeen lähes samalla intensiteetillä kuin ennen työmiehen ilmestymistä kentälle. Hieno tyttö! Oli kyl niin kivaa ja vaikkei meidän treenaaminen olekaan ruusuilla tanssimista kuin toisinaan, niin hirveästi sitä saa itsekin tsemppiä, kun huomaa, kuinka paljon oma rakas koira agilitysta nauttii. :)

Sit uudesta tulokkaasta... käytiin viime tiistaina äidin kanssa hakemassa vanhemmpieni kotiin uusi pentu Mantalle kaveriksi. Ihana pikkuinen tumma soopeli tyttönen! Nana ei ole vielä Susua tavannut, mutta tarkoitus olisi, että tytöt pääsisivät pian tutustumaan toisiinsa!

Häiriöherkkä

Nanan kanssa treenaaminen ryhmätreeneissä on viime aikoina ollut aikamoista partaveitsen terällä taiteilua. Onnistuminen on niin pienestä kiinni. Yksikin liian suuri häiriötekijä riittää leväyttämään pakan, jota yritän epätoivoisesti sitten kasata lopputreenien ajan. Nana on niin hieno ja sen kanssa on mielettömän kivaa treenata silloin, kun neidin viretila on kohdillaan. Mutta taustalla hiipii koko ajan Nanan häiriöherkkyys.

Viime aikoina niitä häiriöitä on ollut alkusyksyä huomattavasti enemmän, kun kenttien viereen rakennetaan uutta koiraurheiluhallia. Työmiehet urakoivat myöhäiseen iltaan asti ja herkimmillään häiriöksi riittää kentän laidalla liikkuvat työmiehet. Viereisellä kentällä kovaa vauhtia treenaava agilitykoirakko on häiriöistä vaikein. Olipa agility Nanasta kuinka kivaa tahansa, silloin sen hermot ei riitä keskittymään omaan treenaamiseen ja suoritukseen, vaan viereisen kentän tapahtumia on pakko vahtia. Nyt kun neiti on saanut itseluottamustakin roppakaupalla lisää, pari kertaa on pitänyt karata ihan viereiselle kentälle asti pällistelemään toisten menoa. :(

On me silti menty pienin askelin eteenpäinkin. Lähdöissä Nana pysyy hienosti paikallaan eikä yritä enää varastaa. Toisaalta myös onnistuneet lähdöt vaatii multa itseltäni jatkuvaa ympäristön tarkkailua. Liian suuri häiriö leväyttää sen lähdönkin, sillä hetken paikallaan istuessaan Nana myös bongaa häiriöt paremmin kuin treenatessa.

On meillä joka treeneissä onnistuneitakin pätkiä, mutta välillä se ei hirveästi lohduta, kun pakka hajoaa Nanan kierrosten noustessa liian korkeiksi. Agilitykenttä jo itsessään nostaa Nanan kierroksia hurjasti, se alkaa vetää hihnassa lämppälenkillä jo hyvän matkaa ennen kuin edes tullaan kentälle. Agilityn näkeminen taas räjäyttäisi varmaan Nanan pään, jos se fyysisesti olisi mahdollista. Agilityn katsominen edes sylissä on Nanalle kovin vaikeaa, kun itse pitäisi päästä tekemään just sit heti. Lelupalkka nostaa jo ennestään korkeita kierroksia ja joudun myös miettimään, missä tilanteissa viitsin käyttää lelupalkkaa, ettei viretila nouse liiaksi. Liian korkea viretila nimittäin johtaa väistämättä siihen, että Nana on entistä herkempi reagoimaan häiriöihin. Kiva oravanpyörä. Häiriön bongatessaan Nana on välillä sellaisessa tilassa, ettei se tunnu huomaavan, näkevän tai kuulevan mua ollenkaan, yritänpä houkutella millä lelulla tai namilla tahansa tai tekisinpä agilitya sitten ihan yksikseni ilman sitä. Silloin, kun pakka hajoaa näin täydellisesti, on agitreenit meidän osaltamme usein ohi, koska Nanan viretila harvoin laskee sellaiselle tasolle harkkojen aikana, että se kykenisi keskittymään agilityyn. Ollaan sitten muiden treenatessa esteitä/rataa harjoiteltu kontaktin ylläpitämistä hihnassa.

Nanan häiriöherkkyyshän tulee esiin lähinnä ryhmätreeneissä, joissa tapahtuu koko ajan kaikenlaista. Kun treenataan kaksistaan kentällä, on Nana aivan eri koira, koska ulkopuolisten häiriöiden puuttuessa se pystyy keskittymään omaan treeniin. Se osaa myös hämmästyttävän paljon silloin, kun se keskittyy. Ryhmätreenit alkavatkin tältä syksyltä olla ohi ja nyt se mitä treenataan, treenataan niin, että ulkopuolisia häiriöitä on mahdollisimman vähän. Kohtahan Nanalla alkaa varmaan myös juoksu haisteluista ja pissailuista päätellen, joten sitten on tiedossa ihan kunnon agitauko. Ehkä se tulee tässä vaiheessa tarpeeseen...?!

Jos jollain on hyviä vinkkejä, miten häiriöherkkää koiraa opetetaan kestämään häiriötä ja työskentelemään myös häiriön alla, niin kuulen mielelläni niitä!?! Myös viretilan laskemista meidän tarvitsee opetella, sillä liian korkea viretaso on myös selkeä stressi Nanalle käytöksestä päätellen.

Meidän kepit on muuten edistyneet hyvää vauhtia! Nana pujotteli hiljattain neljä keppiä ilman käsiapua ja nyt ollaan lisätty keppien määrää kahdeksaan. Pientä käsiapua Nana tarvitsee keppien loppupuolella, mutta isompi keppimäärä on mielestäni auttanut Nanaa hahmottamaan pujottelua, kuinka kepit kuuluu suorittaa.

Ja mä oon vihdoin hiffannut pakkovalssin ohjaamisen eikä se tunnu enää niin kököltä. Nana osaa myös ohjauksen hyvin, se menee hienosti ja pienillä käännöksillä! Älyttömän hienosti mun ohjauksen tasoon nähden! Mun hieno pieni rakas!

Syksyn kuulumisia

Blogin päivittäminen tuntuu olleen vähän retuperällä, mutta ei me silti olla vain laiskoteltu. Ollaan nautittu ihanista lämpimistä syyspäivistä eri tavoin! Nana oranssiin taittavassa turkissaan tuntuu maastoutuvan tämän hetkiseen luontoon ihan täysin, kun värikkäät lehdet ovat tippuneet puista maahan. Eilen nappasin kameran mukaan, kun käytiin heittämässä reipas parin tunnin lenkki syksyisellä luontopolulla. Kaikki kuvat ovat siis eiliseltä. Paljon ollaan lenkkeilty ja nautittu värikkäästä luonnosta ja syksyn tuoksuista. Kohta kaikki alkaa muuttua taas harmaaksi ja sit me toivottaisiinkin se jää tuohon meren päälle, kiitos! ;)

 Agilityharkoissa ollaan käyty viikottain ja viime viikolla olikin syksyn viimeiset harkat, joihin oli hommattu kouluttaja. Loppusyksy treenaillaan sitten vapaatreeniä itseksemme niin pitkään, kun Ojangossa tarkenee ulkona treenata. Seura on toki vuokrannut joitain tunteja eri halleilta loppuvuodelle, kun odotellaan oman hallin valmistumista, mutta katsotaan tohditaanko me mennä niille, kun Nanalla ei oikein vielä kärsivällisyys riitä treenaamaan muiden kanssa samalla kentällä ja vuorothan on toki seuran kaikkien jäsenten käytössä.

Nanan kanssa olen siirtynyt opettelemaan kepit kujan sijaan käsiavun avulla. Nyt kepit onkin Nanasta huikean kiva este, kun saa syödä masun täyteen namia niitä treenatessa. Kepit onkin edistyneet nyt vauhdilla aiempaan verrattuna. Olen päässyt häivyttämään käsiapua jo tosi hyvin poiskin ja Nana pujottelee neljä keppiä melkeinpä ilman apua. :)

Uusia ohjaustekniikoitakin ollaan päästy treenailemaan nyt parin viimeisen viikon aikana ryhmätreeneissä. Sylkkäriä ja poispäinkäännöstä ollaan treenattu ilman esteitä ja Nana kääntyy aika näppärästi. Ehkä niillä koiratanssikurssilla opetelluilla kieputuksillakin on jotain tekemistä asian kanssa... :) Viime viikolla opeteltiin persjättöä putkella ja itselle se tuntui tosi hyvältä ohjaustekniikalta ja jotenkin luontevalta. Kaikkien ohjausten kohdalla ei tosiaan ole tuntunut yhtä luontevalta... mm. pakkovalssi on jotenkin tosi vaikea meikäläiselle... Nana on viime kerroilla pystynyt myös keskittymään paremmin yhdessä tekemiseen myös ryhmätreeneissä, mikä on tuntunut itsestä hyvältä ja nostanut vähän itseluottamusta, että kyllä meistä saadaan vielä ihan hyvä agilitykoirakko.

Oon myös nyt ottanut hetkeksi pallon sivuun palkkausleluna, kun Nana alkoi omia sitä huomattavasti enemmän ja rillutteli sen kanssa ympäri kenttää eikä tahtonut tulla luokse, koska voisin ottaa pallon pois. Lelupalkkana olen käyttänyt nyt köyttä ja se toimii hyvin. Nanahan ei alkuun leikkinyt köydellä vetoleikkejä agikentällä ollenkaan, vaikka kotona ne on ihanimpia leikkejä. Nykyään neiti taistelee köydestä samalla intensiteetillä niin agikentällä kuin kotona. Ihanaa!

Tänään Nanalla onkin ollut hemmottelupäivä, kun kotona kävi koirahieroja. Nanan lihaksisto tuntui hyvältä (jee, sille koiralle on oikeasti kehittynyt lihaksia). Takapää tuntui tosi hyvältä, mutta etuosassa ja lannerangassa tuntui lihaskireyttä ja -jäykkyyttä. Kipua ei kuitenkaan tuntunut olevan missään. Selkä hierottiin oikein kunnolla. Nana tajusi muutenkin nopeasti jutun juonen ja pääasiassa makoili silmät sirrillään nautiskellen hieronnasta. Välillä tosin meinasi maltti loppua ja neiti olisi könynnyt ylös. Kiltisti kuitenkin kävi takaisin makuulleen. Pikkuisen takajalan tärinästä päätellen alkuun jännitti, mutta Nana rentoutui tosi nopeasti. Nanalla ja hierojalla synkkasi heti ja Nana jakeli pusujaan avokätisesti ennen ja jälkeen hieronnan. Itselle tuli oikeastaan yllätyksenä, kuinka rauhallinen ja rento Nana hierontatilanteessa oli, vaikka tilanne oli ihan uusi. Seuraavan kerran hierotaan sitten parin kuukauden kuluttua.

Tunnustuksia

Tämä blogeissa viime aikoina kiertänyt tunnustus & haaste tupsahti myös meidän kommenttiboksiin Sannalta & Taavilta ja Anulta & Rommilta & Nitrolta. Kiitos vain kunniasta haastajille! :)

Tunnustuksen/haasteen saaneen täytyy:

1. Kiittää tunnustuksen saajaa.

2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.

3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.

4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

4 tunnustusta Nanasta:

1. Nana rakastaa kinttuja! Pienestä pitäen painileikit Mantan kanssa on leikitty heittäytymällä maahan makaamaan ja näykkimään Mantan jalkoja. Myös ihmisten kintut on vastustamattomia - Nana tietää, ettei saisi, mutta innostuessa täytyy aina yrittää käydä napsaisemassa vähän meidän jommankumman nilkkaa. Harmi vain, että napsaisu johtaa joka kerta kivan loppumiseen.

2. Agility on kasvattanut hurjasti Nanan itseluottamusta, mikä näkyy valitettavasti välillä myös huonona käytöksenä, kuten mulle kukkoiluna agilitykentällä ja räksyttämisenä lenkillä (täytyyhän koko kulmakunnan kuulla ja huomata, että nyt on lähdetty ulos).

3. Nanan ruuankätkemisvietti on tosi voimakas. Nana "kaivaa" koloja sohvaan ja mattoon, tökkii pureskeltaviksi saatuja luita näihin koloihin ja peittelee piilot joko ihan oikeasti vilteillä tai jos viltit on korjattu sivuun, niin pelkkä ilmakin kelpaa nenulla tuupittavaksi piilon päälle. Koska Nana tuppaa ennemmin kätkemään kuin pureskelemaan luut, niin ollaan viime viikkojen aikana opeteltu myös harjaamaan hampaat. Nana antaa muuten harjata hampaat nykyään tosi nätisti, koska ei voi vastustaa kananmakuista hammastahnaa.

4. Agility nostattaa Nanan kierrokset vähintään viiteen tuhanteen. Se ei kestä katsoa muiden tekevän agilitya, vaan haukkuu ja vinkuu epätoivoisesti nykyään myös sylissä (aiemmin syli on ollut paikka, jossa Nana on rauhoittunut oitis). Kierrosten noustessa Nanan häiriöherkkyys tulee myös esiin, minkä vuoksi ryhmätreenit ei aina ole meille paras paikka harjoitella ainakaan uusia asioita.

4 tunnustusta minusta:

1. Pääasiassa en pidä kylmästä enkä pakkasesta. Nyt kuitenkin odotan jo mielettömästi talvea, jotta meri jäätyy ja päästään taas lenkkeilemään jäälle. Kodin lähellä kuin ei oikein voi lenkkeilyttää Nanaa irti kuin talvella jään päällä.

2. Haaveilen toisesta sheltistä, mutta tahdon toistaiseksi panostaa Nanan kanssa harrastamiseen. Pitkään ajattelin, että meidän kotiin tassuttelisi toinen sheltti ensi kesänä, mutta voi olla, ettei näin käykään. Tahtoisin meidän olevan kisavalmiista agissa Nanan kanssa ennen uutta pentua.

3. Sheltti on mun rotu, mutta mielenperukoilla kutkuttelee ajatus myös isommasta koirasta lauman jatkona. Belgi ja holsku kiinnostavat...

4. Koirat ovat olleet aina tosi tosi lähellä mun sydäntä. Pienenä luin kaikki kirjaston koirakirjat lukemattomia kertoja läpi, tunnistin pienestä pitäen koirarodut ja meidän ensimmäinen koira, Bella, oli unelmien täyttymys pienen koirahullun tytön elämässä. Omasta koirasta, jonka kanssa harrastaa, olen haaveillut teini-ikäisestä asti.

Sitten se vaikein osuus, eli kenet haastamme, kun tunnustus/haaste on pyörinyt jo niin monessa blogissa...

Haaste meiltä lähtee:

1 Zeldalle ja Fionalle

2 Pellelle ja Axelille

3 Sanille, Tipille & Saanalle

4 Taralle ja Neldalle

5 Natille ja Javalle

6 Kirpulle, Pandalle ja Hipille

7 Iipulle ja Taikalle

8 Sirulle ja Evelle

Hahaa, keksinpäs 8 haastettavaa! ;)

Kalkkikalliolla

Nana kävi viime perjantaina 1-vuotisrokotuksilla. Ihanaa, kun tyttö on saanut olla terve! Pari päivää sitten katselin Nanan pentukuvia ja muistui mieleen viime syksyn sairastelut ja huoli. Nyt se tuntuu niin kaukaiselta ja terveys tavallaan taas niin itsestään selvyydeltä, vaikka sen ei pitäisi olla niin. Vuosi takaperin olin seota huolesta, kun Nana sairasti.

Rokotusten jälkeen käytiin mun vanhempien luona kaffella ja vein koirat riekkumaan syksyiseen metsään Kalkkikallioille. Meno oli kova eikä epätasainen metsämaasto paljon pidätellyt tai vauhtia hiljentänyt. Hetkeksi sain koirat pysähtymään paikoilleen, niin että sain napattua pari hyvin nopeaa kuvaa, vaikka se haasteellista olikin.

Nana ja Manta Kalkkikalliolla from Janita on Vimeo.

ESS:n kerhoilta: koirahieronta

Meiltä jäi torstain agitreenit ryhmässä väliin, kun päätettiin suunnata auton nokka tällä kertaa Ojangon sijaan Konalaan Koirakoulu Kompassin tiloihin. Agility on vetänyt viime aikoina aika usein pitemmän korren, kun agijutut ja shelttiyhdistyksen jutut ovat osuneet päällekkäin. Tällä kertaa ajateltiin kuitenkin mennä moikkaamaan shelttiväkeä, kun kerhoillassakin oli itseä kovasti kiinnostava aihe - koirahieronta. Paljon juteltiin myös koiran lihashuollosta yleensä ja myös agilitysta juteltiin useampi sananen. Luennoimassa oli Timo Rannikko, joka itse on koirahieroja ja myös aktiivinen harrastaja/kilpailija useammassa koiraharrastuslajissa. Mielenkiintoisia uusia asioita ja jo ennestään tuttujen asioiden mieleenpalauttelua.

Timo näytti myös demokoiralla, kuinka itse voi varovaisesti hieroa oman koiran lihaksia ja venytellä niitä. Tämän jälkeen päästiin harjoittelemaan itse omien koiriemme kanssa. Nanalta alkoi takajaloista löytyä jo ihan kivasti lihasta, mutta etuosan lihakset on edelleen niin pienet, että hyvä kun niitä löysinkään. Toisaalta ei kai tuollaiselta kirpulta voikaan löytyä jättimuskeleita.

Tunsin kyllä pienen omantunnon pistoksen mielessäni, kun Nanan kanssa ollaan jo useampi kuukausi treenattu aika tiheällä tahdilla agilitya eikä koira ole vielä päässyt koirahierojan tsekattavaksi. Eli nyt to do -listalle koirahieronta-ajan varaaminen Nanalle. Hierojia, joista lukijoilla on hyviä kokemuksia, saa esittää!

Eikä meillä muuten torstai kerhoillasta huolimatta ollut vapaapäivä agilitysta, vaan käytiin tekemässä iltapäivällä oma vapaatreeni. Kentällä oli valmiina rata, josta tehtiin kuuden esteen mittaista pätkää. Päästiin pätkällä päästelemään ihan täysillä, mutta myös treenaamaan takaaleikkausta hypyllä. Lähdöissä malttoi odottaa pääasiassa lupaa ja tietää kyllä, että vasta luvan kanssa saa lähteä liikkeelle. Pari kertaa yritti kuitenkin varastaa, mutta palautin aina takaisin lähtöön istumaan, jossa Nana sitten malttoikin odottaa lupaa lähteä liikkeelle. Hitsi, kun lähdöt sujuisivat yhtä hyvin myös ryhmätreeneissä, kun häiriötä on paljon enemmän. Nanalla on radanlukutaito ja estehakuisuus kehittynyt huimasti tämän syksyn aikana. Mielettömästi toi neiti on edistynyt lyhyessä ajassa!

Loppuun vielä Satu Tuomelan nappaama kuva Nanasta erkkarissa.

Reenaamassa taas...

Nana pääsi lepäämään erkkariväsymystä pois jo erkkari-iltana, kun ihmisväki (erityisesti minä) lähti sosialisoimaan vaihteeksi muiden kuin koiraihmisten kanssa. Oma elämä pyörii kyl nykyään niin tuon koiran ympärillä ja vapaapäivinä ja -iltoina ollaan lähes poikkeuksetta jossain jotain treenailemassa, touhuilemassa tai lenkkeilemässä... Eli eilen aamupäivällä oltiin hyvin levänneitä ja täpäkkinä lähdössä Ojankoon reenailemaan. Nanakin ekaa kertaa oli eteisessä valmiina odottamassa lähtöä, kun huomasi mun alkavan pakkailemaan treenireppua. Tavallisestihan Nana on linnoittautunut olohuoneen pöydän alle, koska treenirepun pakkaaminen tietää aina ensin inhottavaa automatkaa, ennen kuin pääsee agikentälle revittelemään.

Saatiin treenailla ihan vain kahdestaan ja tulipa huomattua, että kyllä toi koira osaa odottaa lupaa lähdössä niin halutessaan. Yhden kerran yritti varastaa ja jouduin palauttamaan sen lähtöön, muuten sain jätettyä koiran lähtöön (vaikka vähän nykienhän Nana siellä kökötti, mutta pysyi kuitenkin paikallaan) ja käveltyä itse kahden esteen päähän, josta sit aloitin ohjaamisen. Ryhmätreeneissähän ollaan viime aikoina jouduttu suosimaan lähinnä lentäviä lähtöjä, kun Nana ei pysy paikallaan itse ja toisaalta ahdistuu, jos siitä pidetään lähdössä kiinni. Ilmeisesti ryhmätreeneissä on sit vain liiaksi vielä häiriötä, ettei Nanan pää kestä sitä paikallaan odottelua, kun olisi niin paljon siistimpää päästä tekemään, kun muutkin ympärillä tekevät. Harjoittelemme siis jatkossa tylsästi ihan vain paikallaan olemista silloin, kun muut tekevät.

Saatiin tehtyä onnistunut keppitreeni, vaikka oltiinkin kahden. Palkka oli siis kannen alla, jolloin Nana ei päässyt varastamaan palkalle, ei kyllä yrittänytkään kertaakaan. Kuja on ollut nyt pari kertaa pikkasen leveämmällä kuin se on kapeimmillaan ollut ja tämä askel taaksepäin näyttää auttaneen paljon keppiongelman kanssa. Oon siis todennäköisesti itse mokannut kaventamalla kujaa liian aikaisin.

Lisäksi tehtiin pentukeinua, sitä ollaan treenailtu nyt viime kerroilla. Totutellaan nyt ensin kunnolla keinun liikkeeseen ja tömähdykseen ennen kuin aletaan treenata oikealla keinulla. Nana on nimittäin pikkuisen epävarma keinulla. Samoin juoksutin pari kertaa A:n läpi ja Nana teki hyvät kontaktit. Myös puomilla treenattiin kontakteja. Kontaktit alkaa olla jo aika varmat, tosin Nana tarvitsee vielä tueksi sen, että itse hiljennän omaa vauhtia ja tulen melko lähelle alastuloa. Otin kuitenkin ekaa kertaa puomin osana radanpätkää niin, että puomi oli viimeinen este ja palkka tuli onnistuneen kontaktin jälkeen. Nana haki hienosti puomin myös radalla ja teki hienot kontaktit alastulolla. Tehtiin kolme tosi hyvää ratasuoritusta ja sit lopetettiin, alkuun kun oltiin ehditty tehdä ratatreeniä jo ilman puomia, teemalla "lähetän vasemmalla kädellä putkeen". Huomasin viime harkoissa, että Nana hakee huonommin putken, kun ohjaan vasemmalla kuin oikealla kädellä. Kun aloin kelailemaan juttua, niin todennäköisesti johtuu ihan vain siitä, että oikea on mulle luontevampi ohjauskäsi ja olen siis varmaan tiedostamatta ohjannut enemmän sillä kädellä, jolloin vasen on jäänyt heikommaksi.

Ihan loppuun tehtiin vielä rengasta yksittäisenä esteenä. Edelleen Nana on epävarma, mikä on se kolo, mistä kuuluu mennä läpi, mutta hakeutuu kyllä renkaan läpi, kun itse näytin tarpeeksi selvästi, mistä välistä tahdon Nanan tulevan. Kertaakaan ei tullut renkaan ja kehikon välistä, suurta edistystä! :D

Huomaan, että Nanan treenikestävyys on lisääntynyt huimasti. Toki se pitkien harkkojen jälkeen lopussa alkaa väsymään ja itse onneksi tunnistan Nanasta hyvin ne merkit, jolloin tyttö alkaa olla väsy. Nykyään Nana jaksaa kuitenkin hyvin ratatreenin lisäksi treenailla myös paria yksittäistä estettä/keppejä/kontakteja treenien aikana, myös ratasuorituksia jaksaa tehdä paljon enemmän/kauemmin kuin vielä kesällä.

Tänään oli tarkoitus käydä tekemässä lyhyttä treeniä ennen mun työvuoroa, mutta ulkona sataakin vettä kaatamalla. Eilisestä treenistä jäi tosi hyvä mieli ja tuntui hyvältä huomata, kuinka paljon enemmän Nana oikeasti osaa kuin esim. ryhmätreeneissä koskaan ajattelisi, kun häiriötä on vähemmän ja Nana voi keskittyä paremmin omaan tekemiseen. :)

Sivuerikoisnäyttely

Oltiin eilen shetlanninlammaskoirien sivuerikoisnäyttelyssä ja olipas kiva erkkaripäivä kokonaisuudessaan. Näyttelyhihna meillä on ollut haudattuna laatikon pohjalle elokuun puolivälin ryhmiksestä asti, joten vähän etukäteen mietin, kuinka esiintyminen tulee sujumaan... Nana muisti kuitenkin hyvin jutun juonen ja esiintyi tosi kivasti ja reippaasti, maininta siitä tuli myös arvosteluun. Neiti oli niin liikkis, kun olin hakemassa mulle ja äidille kaffetta, kun huomasin, että junioriluokka kutsutaan kehään... Yritin sit kädet täynnä pullaa ja kahvia kiirehtiä ja Nana liikuttavana ihan innoissaan, kun huomasi mun tulevan takaisin, vaikka poissa olin ehkä 20 minuuttia korkeintaan. Hyppi ja pomppi ja riehui ja itse mietin, kuinka saan sen seisomaan rauhallisesti rivissä. Mut Nana yllättikin ja sain rauhoitettua sen tosi hyvin ja siinä neiti nöpötti sit kiltisti patsaana sen ajan, kun tuomari katsoi koko luokan läpi. Myös yksilöarvostelussa esiintyi iloisesti, muutaman itsetietoinen haukkukin piti päästää ilmoille liikkeitä esittäessä. Nana oli myös pöydällä melko itsevarma ja antoi hienosti tuomarin tunnustella itseään.

Nanan arvosteluun olin itse tosi tyytyväinen. Tuomarina oli Päivi Eerola ja hän jakoi luokan koirille kyl ihan jokaista väriä. Punainen nauha ei ollut mikään itsestäänselvyys, eikä oikeastaan sininenkään. Nanan hän arvosteli eilen EH:n arvoiseksi. Arvostelu kuvaa Nanaa mielestäni aika hyvin ja siinä on kuvattu Nanaa kauniilla tavalla, myös niiden Nanan puutteiden osalta.

Päivi Eerolan näkemys Nanasta eilen:

"Siroluustoinen. Keskikokoinen. Selvä sukupuolileima. Siro kokonaisuus. Kuono-osa tulisi olla täyteläisempi. Tummat hieman pyöreät silmät. Reilusti taittuvat korvat. Lyhyt rintakehä. Raajaluusto saisi olla voimakkaampi. Lupaava karvanlaatu. Reipas esiintyminen. Kevyet liikkeet. Tarvitsee aikaa."

Kamerasta oli akku niin lopussa, että valitettavasti kaikki kuvat ovat kovin huonosti tarkentuneita, sumuisia ja rakeisia. Ensi kerralla voisi muistaa ladata sen kameran akun etukäteen, niin jälkeenpäin ei tarvitse harmitella. Alla kuitenkin pari kuvaa Nanasta viime viikon tiistailta, Nana siis noin viikon vajaa 16 kuukautta näissä kuvissa.

Koiratanssikurssi

Ollaan saatu tutustua koiratanssin saloihin tässä viime viikkoina. Osallistuttiin Nanan kanssa Etelä-Suomen Shelttien järjestämälle kolmen kerran mittaiselle koiratanssikurssille, jossa kouluttajana oli Nadja Börkerman ja demokoirana Nadjan oma ihastuttava, taitava Hippi-neito. Nanallehan en ole opettanut temppuja kuin ihan muutaman, lähinnä tassun antoa ja pupu-asennossa istumista, joten meidän osalta kurssi oli pitkälti uusien temppujen opettelua. Tosi hauskaa oli joka kerta, vaikka jouduttiinkin kaksi kertaa kolmesta treenailemaan vesisateessa. Hienohelma jaksoi työskennellä hienosti myös sateessa nakkien ja lihapullien voimalla.

Nanalle on kyl mielettömän kiva opettaa uusia asioita/temppuja, koska se on niin järjettömän ahne, kun on tarjolla lihapullaa tai nakkia. Se tekee mitä vain saadakseen herkun, seisoisi varmaan päällänsäkin, jos se olisi fyysisesti mahdollista. Nana myös hiffaa useimmiten jo parista onnistuneesta palkkaan johtaneesta suorituksesta, mitä tässä nyt suunnilleen haetaan ja me saatiinkin oikeastaan kaikki opeteltavat temput hyvälle alulle. Tästä on hyvä ja kiva jatkaa kotona temppujen opettelua. Jos vaikka yrittäisi aktivoitua siinä hommassa nyt, kun syksykin näyttäisi saapuneen sateineen. Kivaa ja siistiä sisätekemistä sadeilloille!

En mä tiedä, tullaanko koskaan oikeasti kasaamaan tempuista koiratanssiesitystä, mutta kurssi oli tosi kivaa yhdessä tekemistä ja vähän vastapainoa agilitylle, missä saa painaa täysillä eteenpäin. Tässä puuhassa pääsi käyttämään aivoja ja keskittymään sekä Nana että minä. Mielettömän hienoa oli kyllä katsella Hipin ja Nadjan tekemistä, ehkä mekin joskus osataan yhtä taitavasti... tai sit ei! :D Mut hauskaa on silti temputella yhdessä! :)

Nadjalle iso kiitos kurssista!

Kuva tältä päivältä, kun oli ihanan lämmin syyspäivä. Nana "pääsi" tänään pesulle lauantain erkkaria varten. Harmiksi Nana ei ole ehtinyt kovin paljon tehdä vielä pohjavillaa takaisin karvanlähdön jälkeen, mutta on toi turkki onneksi vähän tuuheammassa kunnossa nyt kuin viime näytelmissä.

Hyviä ja huonoja treenejä

Viime viikon ryhmätreenit oli ehkä meidän agilityharrastuksen kaikkien aikojen huonoimmat, keppitreeniä lukuun ottamatta. Aiheena takaaleikkaus ja rengas. Tehtiin eka rengasta ja Nana ahdistui tosi paljon kouluttajasta, joka piti siitä kiinni renkaan toisella puolella. Tyttö oli niin vaikeana siinä paikallaan ja rengastreeni muutenkin ilmeisen kurja, kun tassu tärähti rengasta vasten. Lopulta tehtiin treeniä vauvarenkaalla, jossa ei ole kehikoita. Sillä saatiinkin tehtyä ihan hyviä oikeita suorituksia. Nana ei jotenkin hahmota rengasta ollenkaan, kun tehdään ns. virallisella renkaalla, jossa on kehikko ympärillä. Tosi pahasti on hakusessa, mistä välistä silloin kuuluu tulla.

Treenien lopuksi otettiin takaaleikkaustreeniä yhdellä hypyllä. Ilmeisen tylsää taas Nanan mielestä... se jaksoi tehdä kolme suoritusta, kunnes kävi liian tylsäksi ja kivempaa tekemistä piti kehittää itse itselleen mm. pentupuomilta ja toiselta puolelta kenttää. Tässä vaiheessa myös vettä oli tullut jo pitempään kuin esterin p*rseestä, koira istui kevythäkissä uitettuna vesilätäkössä. Lievästi sanottuna neiti katsoi hyvin nuivasti sieltä mua jo, ennen kuin päästiin treenaamaan takaaleikkausta.

Jos jotain positiivista treenissä oli, niin keppitreeni meni kivasti, tosin avustajan kanssa. Ekalla kerralla yritti taas kujan ohi, mutta hiffasi jo parin ekan keppivälin kohdalla, ettei se mennytkään näin, kun palkka nostettiin pois. Mietinkin sit, että ehkä toi kuja on kuitenkin liian kapea=liian vaikea vielä... No, epäonnistuneen ekan yrityksen jälkeen tehtiin 5 hyvää, hyvällä vauhdilla tehtyä suoritusta. Nana haki oikein kivasti taas jo vähän rytmiäkin pujotteluun.

Itsehän ei koskaan pitäisi päästää itseään paskaan fiilikseen treenikentällä, mutta aika alakuloisissa fiiliksissä lähdettiin ryhmätreeneistä. Koira näytti kurjalta, rankkasade oli kurja eikä onnistunut keppitreenikään oikein fiilistä siinä vaiheessa enää auttanut.

Seuraavana päivänä olikin sit kivempi ilma ja käytiin iltapäivällä treenaamassa keskenämme, tavoitteena oikein hyvänmielen treeni, tehtäisiin vain kivoja juttuja, lähinnä siis reviteltäisiin helpolla radalla, jota Nana saisi mennä vauhdilla. Päädyttiin lopulta treenaamaan takaaleikkausta lyhyellä radanpätkällä, jossa putkea ja hyppyjä. Treeni sujuikin niin paljon paremmin kuin edellisenä päivänä! Takaaleikkauskin on huomattavasti helpompi tehdä, kun koiralla on kunnon vauhti päällä. En saa Nanaa motivoitua tekemään samanlaisella vauhdilla ohjaustreenejä yksittäisillä esteillä, mutta heti kun edellä on pari muutakin estettä, kasvaa vauhti huimasti. Vauhdikkaan ratatreenin lisäksi tehtiin pari hyvää toistoa renkaalla ja treenattiin kontakteja. Tosi kiva treeni edellispäivän treeniin verrattuna, oli kiva tehdä yhdessä, kun kummallakin näytti taas olevan hauskaa. :)

Huomisiin ryhmätreeneihin voidaankin mennä taas hyvällä tsemppimielellä! :)

Kepit

Pläääh...

Mistäs sitä aloittaisi, kun jo ajatus kepeistä saa sapen kiehumaan...?!

Alkuun olin ehdottomasti sillä kannalla, että me tullaan harjoittelemaan kepit ehdottomasti kujilla. Tahdoin opetella kepit kujilla ja tahdon vieläkin, mutta totuus on, että meidän keppisuoritus on valmis ehkä vuonna 2020 tällä linjalla jatkettaessa. :(

Me ollaan treenattu keppejä kujilla aina ryhmätreeneissä eli kerran viikossa. Silloin se toimii, kun on toinen avustamassa palkan kanssa. Toisaalta eipä sitä palkkaa ole joutunut kertaakaan ottaa pois, kun ollaan treenattu avustajan kanssa. Avustajan kanssa treenatessa keppitreenit menee superhyvin! Viime kerralla Nana alkoi jo vähän hakemaan pujottelurytmiä.

Mutta ne meidän omat treenit (kerta pari viikossa), kun treenataan keppejä kahdestaan... voi itku! Nana on kerran, yhden ainoan kerran livistänyt keppien ohi ja nopeana likkana ehti tietysti palkalle ennen mua. Ja nyt se yrittää livistää joka kerta kujakeppien ohi palkalle. Oon yrittänyt lähettää Nanaa keppikujan läpi myös niin, että palkka ei ole näkyvissä, mutta se ei auta yhtään. Nana ei juokse kujakeppien läpi (myöskään), jos palkkaa ei ole näkyvissä. Oon yrittänyt jättää Nanan keppien alkuun ja mennä itse palkan luokse, ilman mainittavaa menestystä. Olen yrittänyt laittaa alkuun ohjurit, jos ne millään tavalla helpottaisi. Yhtä huonosti toimii ohjureilla ja ilman.

Tänään olin niin epätoivoinen, että harkitsin jo tosissani keppien opettamista käsiavulla. Sitä pystyisi aina harjoittelemaan yksinkin. Mutta toisaalta tahtoisin edelleen itsenäiset ja nopeat kepit Nanalle, en jaksaisi alkaa häivyttämään käsiapua...

En tahtoisi luopua noista kujakepeistä ja vaihtaa käsiapuun, mutta keppien treenaaminen on tuhottoman hidasta, jos pystytään treenaamaan niitä vain kerran viikossa. Mielessä on käynyt myös ajatus, että hommaan jostain helposti maahan iskettävät kepit, roudaan niitä muutaman kerran viikossa kodin läheiselle nurmialueelle, isken ne maahan omin lupineni ja orjuutan miehen avustajaksi keppitreenituokioihin.

Mitä mä teen väärin, kun ilman avustajaa en saa kujakeppitreeniä onnistumaan ollenkaan? Voiko toi koira oikeasti oppia ja muistaa siitä yhdestä epäonnistuneesta suorituksesta, jolloin ehti palkalle ennen mua, että kun treenataan ilman avustajaa, ei tarvitse treenata kunnolla, vaan voi livistää sivusta? Avustajan kanssa treenatessa Nana ei ole yrittänyt sitä kuin kerran ihan alussa, jolloin avustaja luonnollisesti nosti palkan pois. Jos tätä joku lukee ja keksii, tai arvelee keksivänsä, kuinka tästä edetään, niin olisin ihan suunnattoman kiitollinen kaikista neuvoista ja ajatuksista!

PS. Muuten meillä oli tänään hieno treeni! Nana oli ahkera ja teki hyvällä motivaatiolla töitä (keppejä lukuun ottamatta). Kosketusalustan häivyttäminen on hyvässä vauhdissa kontakteilla ja oikea paikkakin alkaa taas löytyä myös ilman kosketusalustan apua. Nana myös pysyi kontaktilla hyvin, vaikka itse heiluin ja tein valelähtöjä. Hienosti pikkukettu lähti liikkeelle, vasta luvan saatuaan. :) Tehtiin myös vauhdikasta radanpätkää, jossa oli mm. valssia ja takaaleikkausta. Yksittäisinä esteinä muistuteltiin mieleen A:ta ja keinua. Keinun kanssa hidastin laskeutumista reippaasti. Tehtiin A- ja keinutreeniä ihan loppuun ja vain parin suorituksen verran, koska ilma oli tosi lämmin ja Nana selvästi väsyi nopeammin. Kovasti oli myös maassa erilaisia hajuja BAT:in eilisten ja tämän päiväisten kisojen jäljiltä, lepotauoistakaan ei oikein mitään tullut, kun piti nuuskutella kenttää.

Treenipulinaa

Tällä viikolla palattiin parin viikon mökkeilyn ja vähemmälle jääneen agiliitelyn jälkeen takaisin arkeen. Niin se syksy vain tulee, miehellä loppui loma torstaina ja mulla eilen, kun aloitin uudessa työpaikassa. Nanakin jäi piiitkän lomailun jälkeen eilen taas 8 tunniksi yksin kotiin, oli niin onnesta seonnutta tyttöä, kun tulin kotiin! En ehtinyt rappukäytävästä edes sisään, kun pusumaakari hyökkäsi kimppuun ovenraosta ilotansseineen. :)

Arkeen palaaminen on tarkoittanut myös paluuta treenirytmiin. Torstaina oltiin ohjatuissa harkoissa, tosin treenattiin tällä viikolla ilman kouluttajaa. Maanantaina ja tänään käytiin treenaamassa itseksemme.

Maanantain vapaatreeni

Maanantain treeni meillä jäi itse asiassa aika tyngäksi, kun mieletön sade yllätti kesken treenin. Ei se meitä alkuun haitannut, mutta lopulta kastuttiin niin likomäriksi, että karvattomampaa meistä alkoi paleltaa märissä vaatteissa liiaksi. Ehdittiin kuitenkin tehdä kuuden esteen radanpätkää, johon olin ympännyt takaakierron (meille vaikeammalta puolelta) ja eteenmenon. Tehtiin ekaa kertaa myös rengasta osana rataa (eka este) ja hyvin meni. Nana alkaa pikkasen jo hakemaan esteitä itse. Vaikka treeni jäi lyhyeksi, olin siihen tyytyväinen.

Torstain ryhmätreeni

Torstain omatoimiset ryhmätreenit oli mitä oli. Alun koin itse aika sähläyksenä, kun melkein jokainen teki jotain jossain kohti kenttää. Päälle vielä HSKH:n kentille olleet epikset kuulutuksineen, niin meillä meni alkutreeni aika plörinäksi, kun häiriötä oli vain liikaa Nanalle, joka on tosi häiriöherkkä koira. Loppua kohden saatiin kuitenkin tehtyä ihan hyviäkin suorituksia sekä valssiharjoituksessa että kepeillä. Kuja oli aiempaa vähän kapeampi, Nana joutui jo hieman hakemaan pujottelurytmiä keppien kevyesti koskettaessa koiraa.

Lauantain vapaatreeni

Tämän päiväinen vapaatreeni onkin sitten oma lukunsa... siis niin hieno hieno pikkusheltti mulla! Tehtiin ensin radanpätkää viidellä esteellä, esteinä vain hyppyjä ja putki. Kuitenkin niin, että saatiin tehtyä vähän suunnanmuutoksia ja treenattua takaakiertoa (siltä heikommalta puolelta edelleen). Nana joutui myös lukemaan mun ohjausta tarkemmin ja haki hienosti oikeat esteet. Otin samaa radanpätkää myös toiseen suuntaan ja se meni ihan yhtä hyvin. Olin jopa huomaavinani Nanasta että se katseella haki mun ohjausvihjeitä, kun itse taisin olla vähän myöhässä ohjaamisen kanssa parissa kohdassa... Nana teki tosi hyvällä tempolla ja asenteella töitä. Koska treeni sujui niin hienosti, Nana luki mun ohjausta tarkasti ja haki esteet hyvin ja oikeasti myös irtosi kunnolla ohjauksesta putkeen, päätin vaikeuttaa treeniä nostamalla esteiden määrää kahdeksaan. Ja mun hieno Nana nuppunen meni ekalla yrityksellä virheettömästi, vaikka radanpätkä oli meidän mittapuulla ehdottomasti vaikein, mitä ollaan tehty! Suunnanmuutoksia oli paljon eikä esteet olleet vain selkeässä rivissä, vaan Nana joutui funtsimaan ja seuraamaan ohjausta tarkasti löytääkseen oikeat esteet. Nana haki esteitä tosi hienosti eikä vauhti hidastunut, vaikka harjoitus vaikeutui huomattavasti. :)

Lisäksi treenattiin kontakteja. Ollaan nyt saatu häivytettyä kosketusalusta kontakteilta aika hyvin ja Nana alkaa löytää oikean pysähdyspaikan alastulolla ilman alustaakin. Meillähän on ollut häivytyksessä vähän sitä ongelmaa, että Nana pysähtyy kontaktilla puomin alastulon kontaktialueelle, mutta itse haluan 2on2off-kontaktit enkä kaikki neljä tassua puomin kontaktialueella. Tehtiin sit joitakin kertoja pentupuomia ihan kokonaisena puomisuorituksena, Nana pysähtyi joka kerta oikeaan kohtaan kontaktilla, mutta tarvitsi siinä aika vahvan käsiohjauksen vielä. Nana tipahti kerran pentupuomin ylösmenolta (itse varmaan omalla liikkeellä sähläsin jotain...), onneksi ei oltu ehditty kuin noin puoleen väliin nousua eikä Nana ollut moksiskaan tiputuksesta eikä satuttanut itseään. Oon iloinen siitä, että vaikka Nana onkin tosi herkkä ja pehmeä koira, löytyy sillä näissä kohdissa tietynlaista kovuutta, eikä se jää arkailemaan, vaan kiipeää samantien uudestaan puomille.

Neiti kiipesi ekaa kertaa myös keinulle... Toistaiseksi meidän keinutreenihän on ollut sitä, että kerran ollaan paukuteltu keinua ja oon samalla syöttänyt lihapullaa. Olin itse sen verran kaukana keinulta, etten ehtinyt jarruttamaan alastulevaa keinua, vaan se paukahti sitten just niin kovaa kuin se paukahtaa tullessaan alas vauhdilla, kun koira on kiivennyt eka vikkelästi ihan keinun päätyyn... Ehdin vain nähdä neidin "oho, se liikkuukin"-ilmeen keinun lähtiessä laskeutumaan. Seuraavaksi keinu tömähtikin vauhdilla maahan, pikkusen taisi sheltiäinen säikähtää, kun pomppasi paukahduksen jälkeen keinulta pois. Ei tullut kuitenkaan keinutraumaa, vaan tyttö oli jo kiipeämässä uudestaan keinulle. Nana meni yhtä hyvällä vauhdilla keinun päätyyn uudelleenkin, mutta itse jarrutin tokalla kerralla alastuloa, ettei paukahdus ole yhtä kova. Seisotin Nanaa maahan lasketulla keinulla ja vapautin hetken päästä. Tehtiin pari tällaista keinutoistoa vielä, kiipeilyepeli meni hyvällä vauhdilla ihan keinun päähän asti, niin kuin tahdonkin sen suorittavan keinun. Paukauttelin pari kertaa keinua maahan nähdäkseni vielä, kuinka Nana reagoi paukahdukseen. Siinä se tollotti vieressä, ehkä hivenen epäluuloisena, mutta ei säikkynyt, mikä on tärkeintä mulle. Oon miettinyt jonkin aikaa jo, kuinka opetan keinun ja että pitäisi aloittaa keinutreenikin hiljalleen, pohtinut kuinka Nana reagoi paukahdukseen. No eipä tarvitse miettiä enää, Nana päätti itse aloittaa keinutreenin. Jatketaan varmaan nyt sillä linjalla, että palkkaan ensin Nanan kiivettyä vauhdilla keinun päähän ja hiljalleen toleranssin kasvaessa päästän keinun laskeutumaan vapaammin/lujemmalla vauhdilla maahan ja palkkaan keinun laskeuduttua maahan.

Luottamus meidän osaamiseen ja kehittymiseen vahvistui taas potenssissa sata tämän päiväisen treenin seurauksena. Kyllä meistä vielä joskus tulee ihan oikea kisaava agilitykoirakko!

Mökillä

Oltiin viettämässä viikonloppua mun vanhempien, siskojen ja heidän miestensä kanssa Karjalohjalla. Nana, Manta ja Nemi saivat nauttia toistensa seurasta ja vapaana juoksemisen ja riehumisen riemusta. Meidän neiti tosin vaikutti olevan vielä väsynyt edellisestä mökkireissusta. Pikkumoottorista ei löytynyt virtaa samalla tavalla kuin normaalisti. Itse käväisin lauantaina Lohjalla seuraamassa agikisoja, olisi voinut taas koko päivänkin tuijotella agiliitäviä koirakoita...

Nana ja Manta pellossa kirmaamassa

Siskon Nemi-bc:stä on kasvanut iso tyttö jo!

Kaikki kolme <3

Loput kuvat ovat toissaviikonlopulta ja viime viikonlopun alkupuolelta, kun oltiin miehen perheen mökeillä Ruokolahdella. Toisella mökillä riitti koiraseuraa bc-Nellistä ja sekarotuisesta Tytti-vanhuksesta. Toisella mökillä vietettiin vain yksi yö ja oltiinkin siellä sitten ihan kolmisin. Minä maistoin ekan kerran elämässä rapuja, Nana paljastui saunomisesta tykkääväksi sheltiksi, nautittiin lomasta, rantanuotioista ja auringonlaskuista.

Bc Nelli

Lomalainen nauttii unista, ihana pieni rakas!

Pikkuhiljaa palataankin sitten arkeen syksyn myötä...

Aksaharkkoja

En olekaan vielä ehtinyt tarinoimaan meidän parista vikoista agiharkoista, mutta vitsi, kun olen niin ylpeä tuosta pikkuisesta agiketun alustani. Ollaan menty ihan hirveästi eteenpäin, ei ehkä niinkään vielä esteiden suhteen, mutta kontakti ja tekemisen meininki on niin eriä nyt kuin esimerkiksi alkeiskurssilla. Pitkin poikin kenttää härveltävästä koirasta on tullut koira, joka kuuntelee ohjeita, malttaa odottaa ja tekee YHDESSÄ mun kanssa intoa puhkuen. Alkeiskurssillahan Nanaa piti pitää kiinni lähdössä, kun ei se pysynyt paikoillaan hetkeäkään. Nyt mulla on pikkuneiti, joka malttaa istua ja odottaa lupaa lähteä liikkeelle... ainakin yleensä... Pientä varastamisongelmaa on nimittäin alkanut ilmestyä kuvioihin, kun tyty ei millään jaksaisi odottaa lupaa mennä. Mulla on myös agikoiran alku, jonka voi viedä ilman hihnaa kentän laidalta häkistä esteille ja se malttaa silti kulkea lähellä eikä lähde enää vetää omaa showtaan pitkin kenttää heti (välillä toki täytyy käydä suurimmat innot puhkumassa johonkin putkeen...).

Eilen huomasin yhden tosi suuren edistysaskeleen meidän kohdalla. Nana nimittäin keskittyy nykyään niin hyvin omaan tekemiseen, että se pystyy treenaamaan yhtä aikaa toisen koirakon kanssa kentällä eikä ota häiriötä muista. Eilen harjoiteltiin koiran lähettämistä mustaan, pimeään putkeen, palkkasin Nanaa tennispallolla sen tullessa ulos putkesta. Ulostulon lähellä oli toinen koirakko treenaamassa omiaan ja pallo piti viskata juuri heidän suuntaansa. Olin varma, että a)Nana sinkoaa samantien koirakon luokse tai b)Nana sinkoaa tennispallon kautta koirakon luokse. Mutta ei, pikkuneiti sinkosi täysillä pallon perään, vilkaisi koirakkoa ja tuli kutsusta luokse. Lelulla palkkaaminenkin helpottuu kovasti, kun ei tarvitse pelätä, että koira ensimmäisenä lelun saatuaan lähtee toiselle puolelle kenttää vetämään rallia ja luoksetulopyynnöstä lähtee vielä kauemmas, tätäkin ongelmaa meillä alussa agikentällä oli!

Teemana treeneissä meillä oli viime viikolla takaakierto ja tällä viikolla eteenmeno. Takaakierto sujuu tosi hyvin ja päästiinkin harjoittelemaan pientä rataa sen sijaan, että oltaisiin tahkottu takaakiertoa vastakkain olevilla hypyillä. Takaakiertoa oikealta puolelta tarvii kyllä vahvistaa vielä, se ei ole yhtä vahva kuin kierto vasemman kautta. Eilen harjoiteltiin eteenmenoa neljän hypyn suoralla. Harjoitus meni meiltä tosi hyvin, Nana haki hyvin kaikki hypyt matkan varrelta. Ei jäätykään sitten sen enempää jumittelemaan tohon harjoitukseen, vaan treenattiin loppuajasta keppejä, rengasta ja sitä pimeää mustaa putkea sekä pussia. Pussissa tarvittiin vähän alkuun nostoapua, mutta vikoilla kerroilla näytettiin vain palkka ensin pussin läpi ja sitten lähetin Nanan umpipussiin. Rengas, putki ja keppitreenikin meni hyvin. Kouluttajan mielestä meidän ei ole järkeä tahkoa enää pelkkiä yksittäisiä esteitä, vaan voitaisiin tehdä lyhyttä rataa aina niiden lisänä. :)

Nana oli muuten niin liikkis eilen treeneissä. Ei oltu viikkoon käyty tekemässä agia, kun ollaan oltu mökkeilemässä. Nana oli kotona aika väsy mökkireissusta ja automatkasta ja mietin jo, onko meidän järkevää edes lähteä harkkoihin. Lähdettiin kuitenkin ja neidistä katosi kyl kaikki väsymys, kun kentällä päästiin. Nana kävi ihan kuumana jo omaa vuoroa odottaessaan ja katsoessaan muiden aksaavan, hirveä räksytys ja vinku kuului häkistä! Kierroksista huolimatta Nana malttoi keskittyä esteille päästyään treeniin hyvin, eikä treenit menneet liian innostuneisuuden vuoksi plörinäksi. Oon kyl niin iloinen ja tyytyväinen meihin ja siihen, kuinka paljon meidän yhteistyö on kehittynyt. Nanan kanssa on ihanaa aksata!

Psst! Seuraavaan postaukseen lupaan oikeasti kuvia mökkireissulta, tänään lähdetään taas mökkeilemään viikonlopuksi!

Bella

"Me saatiin tänään koiranpentu.

Se on niin

söpö,

söpö,

söpö,

söpö,

pieni söpöliini."

9-vuotiaan pikkutytön sydämellä sanoitettu rakkauslaulu Bellalle

Rakastan sinua joka hetki niillä kaikilla pikkutytön, teinitytön ja nuoren naisen sydämillä. Eilen ne sydämet murtuivat ja sydämen sopukoissa painaa kaipaus, ikävä ja hellät muistot. Sinun kanssasi riemuitsin iloni, turkkiisi itkin suruni. Korviisi kuiskuttelin salaisimmat haaveeni ja pelkoni.

Ikävä on murskaava, vaikka tiedänkin, että sinun on hyvä olla.

Nuku rauhassa, rakkaani.

Bella 2.4.1996 - 17.8.2011

***

Nana niin tahtoi aina olla Bellan kaveri, vaikkei Bella vanhuuttaan enää oikein jaksanut riehuvaa kakaraa. Se komensi pentua, muttei koskaan tehnyt sille pahaa. Nana on suurin apu surussani.

Misseilemässä

Käytiin viime torstaina vikoissa "missiharkoissa" mätsärissä Munkkiniemessä ennen tämän päivän ekaa virallista näyttelyä. Nana esiintyi aiempia kertoja huomattavasti rennommin ja iloisemmin ja tuloksenakin oli PUN4. Nana on alkanut sisäistää, että näyttelyhihna kun on kaulassa, niin namien eteen ei tarvitse tehdä muuta kuin seistä paikallaan. Ei tarvitse tarjota istumaan tai maahanmenoa tai muita temppuja. Myös pöydällä Nana seisoi huomattavasti rennommin kuin aiemmin.

Tänään oli sitten näyttelydebyyttipäivä! Shelttikehän aloitus venyi ja odotus oli pitkä, mutta Nana jaksoi silti kaiken odottelun ja häkissä makoilun jälkeen vielä esiintyä ihan mallikkaasti. Neiti touhotti menemään reippaasti, pari kertaa meinasi innostua ravin sekaan ottaa laukka-askelia, mutta korjasi vihjeestä takaisin raviksi. Myös pöydällä seisominen sujui hienosti, Nana ei juuri enää väistellyt tuomaria. Päivä oli pitkä, mutta mukava ja arvostelukin oli sitä, mihin arvelin Nanan rahkeiden riittävän tällä hetkellä. Sheltit tuomaroi brittiläinen kasvattajatuomari Gwen Beaden ja tuloksena meille ekasta virallisesta missikehästä EH. :)

"14 months sable who is between coats at present. Flat skull. Dark eye, correctly placed. Well used ears. Needs to fill in foreface. Good length of body. I would prefer better shoulder angulations. Needs time to develop in body."

Kyllähän tuosta Nanan tunnistaa. :) Nanahan on kehittynyt hitaassa tahdissa ja esimerkiksi tuo päänkin kehitys on selkeästi kesken ja kuono-osa/posket kaipaavat vielä minunkin mielestäni täytettä. Neiti saisi myös kasvatella vähän enemmän lihaksia siroon kroppaansa. Vaikka ennemmin mä tykkäänkin sirosta kuin kovin paljon massaa haalineesta sheltistä, sellainen kevyt sporttisheltti on kiva. 

Nyt siis kasvamaan ja ennen kaikkea kasvattelemaan turkkia, joka tänään oli niin kevyessä kesälookissa, syksyn sivuerkkaria varten. :) Yllärinä muuten tuomari ei sanonut mitään Nanan raskaista korvista, vaan näki niissä sen hyvän puolen. Nanahan kantaa korviaan hyvin, korkealle pään päälle nostettuna.

Kamerassa oli säädöt päin peetä, mutta tässä nyt yksi kuva kuvituksena tämän päivän kehästä. Kun on viime aikoina ollut niin kuvattomia nämä postaukset...

Tsekkaus tavoitteisiin...

Tammikuun alussa tuli asetettua lista tavoitteita Nanan ja mun yhteiselle puuhastelulle/harrastamiselle. Kalenterivuosi on jo yli puoli välin, joten ajattelin tehdä pienen tarkastuksen asetettuihin tavoitteisiin. Oikeastaan olin jo ehtinyt unohtaa koko tavoitteet, kunnes tänä yönä työvuoron tylsinä tunteina aloin miettiä tarkemmin meidän tulevaa agilitysyksyä. Aloin hahmottelemaan treenitavoitteita ja -suunnitelmaa syksylle. Mietiskelyn jälkeen paperille oli hahmottunut melko tarkkakin suunnitelma, jonkin tasoisia tavoitteita jokaiselle kuukaudelle. Mieleen muistui äkkiä alkuvuodesta hahmotellut tavoitteet. Mitähän meidän tavoitteille kuuluu tänään...?

1.Vahvistetaan perustottelevaisuutta

Tsek!

Perustottelevaisuuttahan voi vahvistaa loputtomiin. Jotain naksahti kuitenkin paikoilleen keväällä. Pienen sheltinpentusen päähän oli kasvun myötä tullut pikkuisen järkeä ja malttiakin ja yht'äkkiä mamin kanssa puuhastelu veikin voiton myös häiriön alla. Paikoilleen naksahdus myös ajoittui aika hyvään saumaan, sillä keväällä oli myös agilitykurssin hallittavuustestit ja yhteys löytyi, tai oikeammin varmaan vahvistui, juuri ennen testejä. Pian testien jälkeen tosin hormonit alkoivat viedä Nanaa aika tavalla. Luoksetulokutsun noudattaminen oli viimeinen kiinnostava asia ja Nana kokeili aika paljon rajojaan. Keskikesällä tulleen ekan juoksun jälkeen korvat ja älli onneksi löysivät taas paikkansa sheltiäisen päässä. Mitä enemmän ollaan yhdessä viime aikoina tehty, sitä vahvemmaksi on tullut meidän välinen side ja yhteys ja yhteistyö pelaa aina vain paremmin. Parasta on, että meillä on yhdessä törkeän kivaa!

2. Ohitukset kuntoon remmilenkeillä

Tsek! Hienosti menee!

3. Aloitellaan agilitya

Tsek!

Aloitettiin agility BAT ry:n alkeiskurssilla ja päästiin sen myötä seuraan koejäseniksi. Agility on niin meidän yhteinen juttu!

4. Käydään kokeilemassa näyttelyitä

Tsek!

Näyttelydebyytti on edessä ensi sunnuntaina Helsingin ryhmänäyttelyssä ja lisäksi olen ilmoittanut Nanan lokakuun alussa olevaan shetlanninlammaskoirien sivuerikoisnäyttelyyn. Muita näytelmäsuunnitelmia ei tälle syksylle ole tehty.

5. Mahdollisesti etsijäkoiraliiton alkeiskurssi, jos sellaiselle satuttaisiin pääsemään

Tsek!

Tämä varmaan toistaiseksi lykkääntyy hamaan tulevaisuuteen. Tällä hetkellä ollaan niin innostuneita agista ja koska laji on vielä uusi meille kummallekin, keskitytään tähän varmasti nyt ja mietitään sivuharrastuksia myöhemmin uudestaan.

6. Viralliset terveystarkastukset, vähintään silmät ja lonkat

Tsek!

Oon yrittänyt katsoa Nanalle joukkotarkkia pääkaupunkiseudulta syksyksi. Tarkoituksena on viedä Nana virallisiin terveystarkastuksiin syksyn aikana. Varmasti tullaan kuvaamaan silmien ja lonkkien lisäksi myös polvet ja kyynärät, sydänkuuntelua mietitään vielä.

7. Nauttia yhteisestä puuhastelusta ja toistemme seurasta, ulkoilla paljon ja tavata koirakavereita

Tsek!

Tätä me ollaan tehty ja jatkossakin yhdessä harrastamisen täytyy olla ennen kaikkea hauskaa. Meidän tärkein tavoite kaikkien muiden tavoitteiden joukossa agilitynkin suhteen on se, että meillä on yhdessä agiliitäessä sikasiistiä ja superhauskaa!

Niitä tänä yönä hahmoteltuja agilityyn liittyviä tavoitteitakin voisin kai availla joku päivä, kun ehdin. Ei sit ainakaan tule lipsuttua niin pahasti...

Ekat ryhmätreenit ja vapaatreeniä

Ollaan rampattu tässä viime päivinä Ojangossa. Torstaina oli syksyn ekat ryhmätreenit ja tänään oltiin tekemässä vapaatreeniä.

1.Torstain treenit

Syksyn ekan treenin teema oli eteenmeno. Meillähän meni alkeiskurssilla eteenmenoharjoitus aikalailla puihin, kun Nana syyhkäisi kyllä kovalla vauhdilla eteen, mutta kiersi hyppyesteet. Estehakuisuus on kuitenkin kai jonkin verran ainakin kehittynyt, kun tällä kertaa Nana haki hyvin esteet reitin varrelta, ainoastaan yhden kerran teki källin ja kiersi yhden hypyn. Tehtiin treeniä siis hyppy-putki-hyppy-hyppy-suoralla. Lopussa kokeiltiin ottaa alkuun mutkaputkea, mutta Nana alkoi olla jo vähän väsynyt ja oma ohjaamiseni oli sen verran laadutonta, että Nana meinasi juosta putken ja hypyn ohi. Vika oli kai kuitenkin enimmäkseen mun ohjauksessa, koska en kääntänyt Nanan juoksulinjaa mutkaputkelta tarpeeksi suoraksi, jotta eteenmenosuoran esteet olisi helppo hakea.

Saatiin hyvä vinkki vahvistaa Nanan estehakuisuutta (eihän tuo neiti nyt niin kovin taitavasti kuitenkaan vielä esteitä hae, vaikka hakeekin niitä koko ajan enemmän itse) joko naksuttimella tai sitten merkkisanalla. Meillä naksutin ei ole oikein koskaan toiminut - Nana on aiemmin vierastanut naksun ääntä ja nyt naksutin onkin ollut haudattuna jo monta kuukautta laatikon pohjalla, kun Nana tuntui hermostuvan/jännittyvän naksuttimen äänestä aina sen avulla treenatessa. Saatiin sitten vinkki, että voisin ottaa käyttöön merkkisanan, joka toimisi naksun tapaan ja jolla voisin vahvistaa Nanan estehakuisuutta merkkaamalla sen toiminnan oikeaksi aina, kun se hakee itse esteen. Tätä täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla.

Samoin kouluttaja kiinnitti huomiota Nanan hyppytekniikkaan, jota itse en oikein ole osannut edes tarkkailla. Nana ajautuu kuulemma hypyillä turhan lähelle estettä ja voi olla, että tullaan tarvitsemaan vielä ihan hyppytekniikkatreeniä jossain vaiheessa. On kyl niin mahtavaa, kun treenissä on mukana kouluttaja, joka näkee treenin ulkopuolisen silmin, itse kun sohlatessa ei oikein ehdi vielä kiinnittää huomiota tällaisiin seikkoihin, kun kaikki huomio menee koiran ja esteiden katsomiseen ja omaan ohjaamiseen keskittymiseen.

Eteenmenon lisäksi treenattiin vielä kontaktiasentoa, suurin osa oli onnistuneita suorituksia, mutta innostuessaan Nana alkaa helposti sähläämään ja touhottamaan niin, että tulee kontaktille niin kovalla vauhdilla, ettei ehdi enää pysähtyä.


2. Tämän päivän vapaatreeni

Treenattiin tänään viiden esteen rataa, ihan pelkkää estesuoraa ei tehty, vaan Nana joutui oikeasti seuraamaan ohjausta. Hypyltä mutkaputkelle, jonka jälkeen tein samanlaisen hyppy-putki-hyppy-kombon kuin torstain treeneissä oli. Tarkoituksena petrata omaa ohjausta niin, että Nana tulee suoremmassa linjassa mutkaputken jälkeiselle hypylle ja putkelle, jolloin sen on helpompi hakea esteet. Itse otin enemmän etäisyyttä koiraan ja annoin sille tilaa enemmän, jolloin Nana hakikin esteet hienosti. Torstaina taisin liian lyhyellä etäisyydellä tehdä tilan esteillä niin ahtaaksi, että Nanan oli niita hankala nähdä... Viimeinen hyppy tehtiin takaakiertona. Nana teki ihan upeita suorituksia ja olin tosi tyytyväinen meidän menoon!

Ohjaustreenin lisäksi tehtiin taas kontakteja. Nanna vauhtia joutuu himmaamaan helposti menemällä alastulolla koiran eteen, kun Nana innostuu treenistä niin kovasti, että noin viiden toiston jälkeen vauhti alkaa nousta niin, että neiti ei ehdi pysähtyä takajalat vielä kontaktipinnalla.

Kontaktien lisäksi muistuteltiin rengasta mieleen ja tutustuttiin A-esteeseen. Nana lähti itse yht'äkkiä kiipeämään estettä, hyvä kun ehdin tytön mukaan ja nopsasti palkkaamaan! Tehtiin estettä tällä kertaa niin, että Nana oli hihnassa, jolloin koiran menoa ja vauhtia on helpompi kontrolloida. Kiipeilyesteet tuntuu olevan Nanan lemppareita! Se innostui A:stakin niin kovasti ja olisi vain kiivennyt edestakaisin estettä, jos olisin antanut. Tehtiin muutama suoritus ihan pysäytyksillä alastulon kontaktipinnalla, makeita suorituksia ja pysähdyksiä oli. :)

Tarkoituksena oli ottaa vielä kujakeppejä, mutta Nana alkoi väsyä sen verran, että päätin jättää kepit seuraavaan kertaan.

Vuosi sitten

Vuosi ja yksi päivä sitten paloi aamupuuro huolella pohjaan. Kattilaa sai liottaa monta päivää saippuavedessä, että sain sen myöhemmin puhtaaksi. Anne-kasvattajamme soitti, että hänellä olisikin pari päivää aikaisemmin luovutusikään tulleista pennuista yksi vielä kotia vailla, jos olisimme vielä kiinnostuneita. Aikaisemmin oli ollut puhetta, että tästä pentueesta kaikille pennuille on jo kodit valmiina ja minä jäisin odottamaan syksyn pentuetta ja soittelemaan uudelleen elokuun lopussa, kun pentujen olisi tarkoitus syntyä.

Pentua emme olleet nähneet aikaisemmin, sillä alun alkaen meille piti tulla pentu toisesta yhdistelmästä, mutta narttu jäikin tyhjäksi. Sovittiin, että tultaisiin seuraavana päivänä katsomaan ja tutustumaan pentuun. Mä kuljin loppupäivän 20 cm maanpinnan yläpuolella ja hihkuin miehelle ja puhelimessa äidille pennusta niin, että se puuro paloi kattilan pohjaan kiinni.

Seuraavan päivän iltana, tasan vuosi sitten, startattiin auto työpäivän jälkeen kohti Riihimäkeä. Matkalla poikettiin ihan vain varmuuden vuoksi eläinkaupassa ostamassa yksi lelu, jos pentu nyt matkaisikin mukanamme kotiin. Vaikka selväähän se oli, että jos pentu olisi terve ja luonteeltaan sellainen kuin tahdoin, matkustaisi meitä illalla kotiin kolme.

Ja kun päästiin loputtomalta tuntuneen matkan jälkeen kasvattajan pihaan, tassutteli Nana tasan vuosi sitten suoraan sydämeeni. Juteltiin parisen tuntia koirista, tästä pentueesta, pentueen vanhemmista, meidän odotuksista ja toiveista pennun suhteen ja meidän perheestä. Katseltiin pennun ja emän ja muiden aikuisten koirien leikkiä ja mä olin ihan myyty katsoessani pikkuriiviötä, joka piinasi vanhempia, ja emän ja pennun vuorovaikutusta. Mies kuiskasi jossain vaiheessa korvaan, että on tämä meidän pentu. Parin tunnin juttutuokion jälkeen Anne kysyi, olimmeko kiinnostuneita pennusta ja hän mielellään sen meille myisi.

Kirjoitettiin kauppakirjat ja kotimatka meni hetkessä pieni nukkuva koiranpentu sylissä. Tänään Nana on ollut meidän oma sydänkäpysemme tasan vuoden.

Kaikki oli lopulta tapahtunut niin äkkiä, vaikka prosessi oli pitkä. Omasta harrastuskoirasta haaveilin jo vanhempien luona asuessani ja lapsuuden kodista pois muutettuani koiraton koti tuntui tyhjältä. Kaksi vuotta ennen Nanaa surffailin usein shelttikasvattajien sivuilla. Vuoden päivät ennen Nanaa olin liki joka ilta jollain shelttiaiheisilla sivuilla, koiria ja kasvattajia tutkien, tehden listaa niistä kasvattajista ja koirista, joista olin kiinnostunut. Olin päättänyt, että syksy 2010 on pentusyksy, opinnot olivat lopuillaan ja aikaa pennulle oli paljon. Alkuvuodesta otin yhteyttä useisiin kasvattajiin ja odotin ja odotin. Ja yht'äkkiä kaikki olikin käynyt niin nopeasti ja mulla oli sylissä oma aarteeni, paras koira kaikista, kaikki odotukseni täyttänyt.

Tänään olen onnellinen, koska saan olla Nanan mami.