PEKING Katsoin perjantai-iltana Kiinan valtion television pääuutislähetystä, mitä siinä näytettäisiin Nepalin ja Kiinan rajalla tapahtuneesta tuhotulvasta.
En yllättynyt näkemästäni. Melkein koko 35 minuutin uutisosuus oli omistettu luonnonkatastrofille, mutta toteutus oli paljon puhuva.
Lähes koko tarina kerrottiin kahden juontajan puhuvilla päillä, joita kuorrutettiin vaihtuvilla tekstiruuduilla. Näkökulma oli siinä, mitä Kiinan presidentti Xi Jinping, muu Kiinan johto ja kommunistinen puolue tekevät katastrofin hoitamiseksi.
Vasta 17 minuutin kohdalla lähetys näytti ensimmäiset videokuvat Kiinan puoleiselta tuhoalueelta. Niissä seurattiin pääministeri Li Qiangia tutustumassa pelastus- ja raivaustöihin Kiinan puolella rajaa.
Äänet oli mykistetty. Ainoa ihminen, joka oli raportissa äänessä, oli jutun tehnyt toimittaja.
Kiinalaiset tapaavat vitsailla, että jos haluaa tietää, mitä tapahtuu, on paras olla katsomatta valtion televisiota.
Kiinalaiset toki tietävät luonnonkatastrofista, mutta videoita ihmisiä, asutusta ja teitä tieltään poispyyhkineista vesi- ja maamassoista he eivät näe.
He eivät myöskään kuule tai näe ihmisten haastatteluja, joissa nämä purkaisivat hätäänsä, suruaan ja pelkoaan.
Toki koulutettu kaupunkiväestö uhmaa Kiinan johdon määräyksiä ja näkee jotain. Pekingissä monien näkee katsovan luvattoman vpn-yhteyden avulla ulkomaisia sivustoja, joiden katselun Kiinan palomuuri estää.
Ylen Pekingin toimiston kiinalainen työntekijä selasi kiinalaista somea eikä löytänyt juurikaan esimerkkejä samasta videokuvastosta, joka Kiinan ulkopuolella on täyttänyt perinteiset tiedotusvälineet ja sosiaalisen median.
BBC:n Pekingin-kirjeenvaihtaja Laura Bicker kertoo nähneensä valtion televisiossa vain yhden valokuvan itse tulvasta.
Syynä tähän kaikkeen on se, että Kiinan puolella katastrofi tapahtui Tiibetin autonomisella hallintoalueella, jonka kommunistinen puolue liitti Kiinaan 1950-luvulla.
Siitä lähtien Kiina on pitänyt Tiibetiä rautaisessa otteessa.
Kun Tiibetissä tapahtuu mitä tahansa kansainvälisen uutiskynnyksen ylittävää, Kiina alkaa rajoittaa tiedonsaantia tapahtuneesta.
Ulkomaisilla toimittajilla ei ole mitään asiaa Tiibetiin normaalioloissakaan muuten kuin valtion järjestämillä matkoilla ja tiukasti vartioituina. Nepalin rajaseutu on aluetta, jonne myös kiinalaiset itse tarvitsevat erityisluvan.
Kotimaiselle yleisölle valtaapitävät jakavat tietoa säännöstellen. Pelko on, että katastrofi voisi johtaa tyytymättömyyden osoituksiin maan johtoa ja viranomaisia kohtaan.
Rivien välistä voi lukea, että katastrofi on kuitenkin valtava myös Kiinan puolella.
Tätä analyysia kirjoittaessa Kiinan viranomaisten antamien lukujen mukaan 554 ihmistä on kateissa. Sadat heistä ovat ulkomaalaisia.
Kadonneet ulkomaalaiset ovat matkailijoita, jotka olivat tutustumassa pyhiinvaelluskohteisiin Tiibetissä. Heidän joukossaan myös paljon siirtotyöläisiä, jotka vuorten solissa olivat rakentamassa teitä ja uusia voimalaitoksia.
Tuhoutuneella alueella kulkee Kiinan Tie ja vyö -hankkeeseen kuuluva Trans-Himalajan-valtatie.
Viranomaiset sanoivat lauantai-aamuna myös tuoneensa turvaan 555 ulkomaalaista ja 499 kiinalaista syöksytulvan vaikutusalueelta.
Jos tuho ei olisi valtava myös Tiibetissä, laajamittaisia pelastustoimia ei olisi käynnistänyt näyttävästi itse presidentti eikä pääministeri olisi matkustanut alueelle näin nopeasti.
Lauantaina valtion mediassa esiintyi lopulta pelastustyöntekijä, jolla oli karu viesti.
– Emme nähneet muuta kuin raunioita.
