Viime Vuoden Viimeiset Kuulumiset

Sama virsi joka ainua kerta. Mutta niin vaan tuntuu aika hupenevan käsistä, että bloggailulle ei oikein oo aikaa. Ja näistä harvoista juttuista tahtoo sitte tulla ihan ylipitkiä... Kuvituksena ja kevennyksenä taas vähän sitä sun tätä loppuvuojelta.

Tuon marraskuisen kirjotuksen jäläkeen on kerinny taas sattua ja tapahtua kaikenmoista. Eikä taaskaan kerran sieltä mukavammasta päästä. Rallilla nimittäin nasahti marraskuussa toinenki polovi. Se oli hoijossa ja ilimeisesti siellä oli leikit ja riehumiset käyneet niin koviksi, että sunnuntaina hakiessa näin jo heti, mistä on kyse. Tällä kertaa polovi ei kuitenkaan ollu viottunu niin pahasti ku kevväällä, jollon se meni pois paikoltaan ja takasi jatkuvasti. Sen n. kahen viikon aikana, joka ooteltiin leikkausta, polovi vaivas ehkä kolome nelijä kertaa.

Ralli 4 v.

Mentiin siis tuon viikonlopun jäläkeen heti maanantaina paikalliselle lääkärille, joka totes, että joo, luksoi. Soitin samalla viikolla keskiviikkona puhelintunnilla Juha Kalliolle, joka Rallin kevväälläki leikkas, että haluaako hän nähä sen vai saanko varata suoraan leikkauksen. Olin enemmän ku tyytyväinen, ku sain heti luvan varata leikkauksen ja sain leikkauspäivänki vielä joulukuun alakuun. Pelekäsin pahon, että ois voinu mennä tämän vuojen puolelle.

Rallin uus Riemunkirjava villamantteli

Heti kun tajusin, että nyt tosiaan toinenki polovi meni, tein raskaan päätöksen. Ralli saa luopua leikkauksen myötä myös palleistaan. Olin tietysti Rallia ottaessa kovasti toivonu, että Ricon suku ois voinu sen kautta jatkua jossain kohtaa muutaman vuojen päästä. Nyt kuitenki vaikuttaa siltä, että Ralli sattuu olemaan se Ricon jäläkeläisistä epäonnisin. Vaikka polovet oliki nollat niin lääkäri selevitti, että minkä takia Rallilla näin molemmille poloville kävi. Eli rakenteessa oli jonku verran toivomisen varraa eikä huono tuurikaan toki asiaa parantanu. Totesin siis, että parempi hoitaa se asia samalla toipumisella poloven kans. Jo ensimmäisen polovilekkauksen myötä ku Rallissa jo lissäänty nuo ikävät ärhentelemiset. Se joutu olemaan niin kauan pois omasta laumastaan, että ne suhteet alako rakkoileen. Eihän toki tuo kastrointi mikkään yksioikonen ratkasu tuohon oo, mutta toivottavasti auttaa vähän muun totuttelun ohessa.

Ralli, tötterö ja broilerinkoipi

Ennen joulua leikkaaminen tietysti hankaloitti joulun ohojelmaa, ku Rallin piti joko olla häkissä tai mulla narun päässä, ettei päässy riehumaan. Lisäksi Ralli oli tietysti vielä kipiä ja kaikista rajotteistaankin niin turhautunu, että sen käyttäytymisessä oli aika paljo toivomisen varraa muitten läsnäollessa. Toipumisen kannalta parempi on tämä, että ovat päivät yksinään, ku ollaan töissä. Kotona ollessa niitä hyppimisen ja ylimääräsen hössöttämisen mahollisuuksia on kuitenki liikaa, ku en sillon raaski toipilasta häkissä pittää, niinku yksinollessa nämä kuus ensimmäistä viikkoo leikkauksesta.

Kun joulupukki suukon sai...

Uuden vuoden aikoihin polvi tuntu naksuvan kovasti. En tiiä oliko vaan vaihe kuntoutumisessa, mutta nyttemmin ei juurikaan enää naksu. Loppu pian sen jäläkeen ku sain taas Synoquin EFA:a Rallille. Ja toisaalta myös palasin töihin, joten elämä rauhottu taas pääosiksi päivää. Muuten kuntoutuminen on taas edenny oikein hyvin. Ekalla viikolla kerkesin panikoija, että ei se nyt ala käyttää sitä koipeensa ollenkaa, mutta sitte melekeen naps vaan alotti. Ortopedi kehu kontrollissa, että hyvältä vaikuttaa ja että lihaskatokin oli tosi pieni. Eli lähtökohta toipumiselle vallan mainio. Ekalla fyssarikerrallaki Ralli sai taas kehut Kirsiltä. Eli hyvältä vaikutti lihaksistonki osalta. Vähän jumia totta kai selässä etupään kuormituksen takia. Nyt oltais jo lenkitysten osalta n. puolen tunnin kertalenkeissä Rallin kans, mutta nää pakkaset vähä sotkee.

Kummimuksujen Riemunkirjavat joululahajat

Riemun kanssa ollaan vuorostaan menossa lääkäriin huomenna. Se on nyt syksyn aikana laihtunu ihan hirveesti. Kaikenlaista oon yrittäny ja kokkeillu, mutta vaan vähärasvanen lohi pienen määrän kasviksia ja riisiä kanssa tuntuu sopivan. Enkä tiiä, saako sen elimistö siitäkään oikein mitään enää otettua irti. Katotaan, mitä testejä lääkäri sille huomenna määrää. Verikokeita varmaan ainaki. Tuolla ruokinnalla oon ite vaan (tietysti turhanki pitkään) yrittäny asiaa ratkoo, mutta ku ei tosiaan oikein mikkään ennää käy. Ku allergioijen takia ei voi syyä noita kuivia hypoallergeenisia ja raakoista näyttää kaikki muut ku kala käyneen sopimattomaksi. Ja rasvasta ruokaa ei kestä ollenkaan. Vielä vuosi sitte söi kaikenlaisia lihoja ja elimiä vielä hyvällä menestyksellä. Mutta palataan tähän, ku kuullaan lääkärin kommentit...

Uusi vuosi on siis alakanu sairastamisen ja pakkasen merkeissä. Mutta on täälä jotaki uuttaki. Nimittäin Dedi tuli viime viikolla meille hoitoon joksiki aikaa, kun sen emäntä sai vauvan. Hieno tarkotus tietty oli, että kerettäis nyt hoitoaikana Dedin kans enemmältiki reenaamaan, mutta tottakai nyt sitte iski nää pakkaset. Meijän kylymässä hallissa ei oikein tämmösillä kelleillä reenailla. Kun nyt ees kerran ens viikolla pääsis reenaan... Muuten saattaa pienellä bordercolliella rueta päässä viiraan, ku ei oikein mittään tapahu. Ja täällä oleminen aina ennen on tietty tarkottanu kisoja tai reeniä! Sen kyllä alakuun huomaski, ku se oli joka hätkähyksestä heti ovella lähössä. Nyt alakaa jo ottaan vähä rauhallisemmin. Rallin kans meinais jopa leikkiä, mutta sehän ei tietty valitettavasti Rallin poloven takia passaa.

Noh, paranemisia, kuntoutumisia ja lauhtumista ootellessa, oikein hyvvää ja suorastaan parempaa alakanutta uutta vuotta kaikille!

Ompelukausi Avattu

Siitä tietää, että syksy alakaa olla riittävän pitkällä, ku vihon ja viimein saa itestään irti istahtaa vähä ompelukonneen äärelle. Tein eilen Dedille pannan. Tarve lähtee siitä, että oon pariin kertaan kisojen startissa nyhtäny Dedin ommaa puolikiristävvää sen kaulasta tovin jos toisenki. Tein siis tommosen pistolukkoversion. Sen PITÄIS olla aika väljä, joten siinä on semmonen viijen sentin kiristyvä osa myös.

Eli tommonen siitä sitte tuli. Kuviointi ja värimaalima on vähintäänki sama, ku kevväällä viimesimpänä valamistuneessa pannassa...

Riemu sairastaa taas vaihteeksi. Perjantaina oli olohuone täynnä jos jonkumoista tuotosta. Lääkäri anto Enteromicroo ja Lipraxia, eppäili paksusuolen olevan ärtyny. Enpä tiiä. Aika vaikeeta alkaa olemaan elämä Pienellä Pinseripojalla.

Verta Korvissa ja Muuta Mukavaa

...eli päivitystä Riemun elämästä vaihteeksi. Kuvituksena sekalaisia otoksia kesälomareissulta Nordkappiin. Se toki näin lokakuun puolessa välissä on ennää muisto vain.

Riemulla on koko elämänsä ajan ollu kaks oikein erityisen heikkoo kohtaa, nimittäin korvat ja maha. Tänä vuonna niistä molemmat on usiamman vuojen hilijaiselon jäläkeen taas aiheuttanu harmia. Joskus tuossa kevätkesällä, toukokuussa kait, huomasin yks kaunis aamu lenkille lähteissäni, että Riemun toinen korva oli aivan pallo. Heti ensimmäisenä tuli mieleen dignoosiksi verikorva, josta olin joskus kuullu, mutta en koskaan livenä nähäny. Ei muuta ku lääkäriin, mutta siellähän ei tietty tehty korvalle mittään. Tojettiin vaan, että verikorvahan se. Vaihtoehtona ois ollu korvan tyhyjentäminen, mutta siitä saa hyvällä syyllä kierteen aikaseksi. Eli ei muuta ku kortisoonia liuoksena korvanlehelle ja tavallisseen tappaan ruuan seassa myös, ettei Riemu raapis korvaansa.

Lääkäri luppaili, että parissa viikossa veri laskee korvasta itestään ja niinhän se tosiaan teki. Ainaki viikon se oli ihan täys ja pinkee ja painava verestä, kipiäki varmasti, mutta pikkuhilijaa se suli sieltä pois. Eihän toki siitä sillä päästy, vaan muutama viikko myöhemmin sama ongelma palas. No tällä kertaa hoijeltiin vaivaa ihan iliman lääkäriä. Pari viikkoo meni niin korva oli taas tyhyjä. Mutta ennen kauniisti laskeutunu korva on nyt sitte taaksepäin kärjestään kipristyvä, ku suonet (?) ei tietenkään tommosen verimäärän jäliltä ennää samanlaiseksi ku ennen pallauvu. Täynnä olleessa ossuuessa korvalehtee tuntuu nyt jonkusortin kovettumia.

Loppukesästä saatiin vaiva kyllään vielä kerran. Tällä kertaa toiseen korvaan. Tai ei kait kannata sanua vielä kerran. Ilimeisesti tää nyt seuraa Riemua hammaan loppuun saakka, vaikka nyt on muutama kuukausi siltä on rauhassa saatuki olla. Toivottavasti ei vaan jouvuta tyhyjennyskierteeseen. Luulenpa, että se tyhyjäys ei tuon kans iliman rauhotusta onnistu ja se ois pahimmillaan sitte tehtävä muutaman viikonki vällein, jos korvat rupiaa jatkuvasti täyttyyn.

Tuossa ekassa kuvassa kerran oireilleen korvan tämänhetkinen ulukonäkö ja tokassa kahteen kertaan täyttyny korva:

Sammaan syssyyn on tosiaan tänä vuonna palannu myös Riemun mahaongelmat. Kevväällä vähensin ensin raakaruuasta rasvoja valittemalla vähempirasvasia lihoja. Tuo siksi, ku jonku verran tuli löysänä ja Rallilla tosiaan oli se haimatulehus, joka herätti tarkastelemaan nuita Riemunki ruokien rasvaprosentteja. Silti tahto kakka juosta vähä turhan vetriänä. Kesällä lomareissua suunnitellessa rupesin syöttään Riemulle tölökkilihoja, jotka on ihan samalla lailla raakoja, mutta rasvan määrältään vielä huomattavasti raakapakasteita kevyempiä. Niitten kans syötin pääosin yrjölänpuurua (iliman lihhaa). Muistaakseni aluksi meni ihan ok, mutta sitte rupes tulleen kaasua. Töistä kotia tullessa olin melekeen päivittäin varma, että nyt on jossain pienet yllärit, vaikka Riemuhan se vaan oli vähä tuhnutellu.

Vaihoin tölökkilihan kaveriksi kasvissosseen, ku aattelin, että ehkä ne on nuo vilijat ku pierettää pinseriä. Ei auttanu. Niinpä hain taas raakoja lihoja, mutta vaan oikein vähärasvasia eli kannaa ja pariprossasta lohta. Siittähän sitä sitte saatiinki taas ripatti aikaseksi, ku annoin kannaa ekkaa kertaa. Eli ei muuta ku riisin keittoon ja siihen pieniä määriä lohta sekkaan. Sillä ja raejuustolla pysy tilanne kohtuullisena. Mutta sitte lohi loppu, eikä sitä siihen hättään saanu mistään lissää eli joutu antaan kannaa, niin johan lähti taas kaasutus käyntiin.

Nyt näyttää siis tosiaan siltä, että kana ei ennää sovi. Mutta ei siitäkään voi olla varma. Riemu vainuaa lenkillä jo pitkältä herkulliset lajitoverien ja kissakaverien jätökset ja ja kaikki muut herkut ja ne häviää sen suuhun niin nopiasti ja sallaa, että siinä ei kerkiä tekemään mittään. Eli se on voinu vetästä just kanojen antamisen kohalla jotaki ihanaa tienpielistä. Kanan jäliltä kakka oli kaasusta huolimatta nimittäin taas kiinteempää, ku kuukausiin. Ota näistä selevää...

Nyt mulla on pakastin täynnä vähärasvasta lohta. Sen kans annan pitkään keitettyä riisiä ja raejuustoo niin kauan, että maha pyssyy jonku aikaa kunnossa. Riisin kans vois keittää vielä porkkanaa. Sain siitä vinkin, että tekis mahaan suojaavan kalavon. En tiiä, tartteeko tosissaan rueta lenkittään Riemua kuonokopan kans. Sillon vois varmistua siitä, että maholliset ongelmat kullonki johtuu nimenommaan siitä, mitä ite oon Riemulle antanu. Aika inhottavaltahan se tuntuu. Mutta jotaki on pakko tehä. Riemu on laihtunu puolessa vuojessa varmaan 3 kiloo, ku mikkään ruoka ei oikein sovi ja ilimeisesti ruuansulatus alakaa olla aika sökö. Jossain kohtaa varmaan täytyy lähtiä jo lääkärinki pakkeille. Sen verran ussein Riemun kans siellä vierailleena vaan tiiän, että ei ne siellä oikein kans muuta ossaa sanua, ku että eliminaatiodieettiä vaan ja sillä selevittelleen mikä käy ja mikä ei.

Meni Pikkusen Polvi Ympyrää...

...Rallilla nimittäin. Tässä on muutama viikko taas ollu melekosta tunteijen vuoristorattaa, eikä vähiten tuon pienen valakosen takia. Että varotus on annettu, tästä tulee piiiitkä valitus. Taikka sanotaanko, että tästä taitaa tulla jonku sortin usiampiosanen raportti. Ehkä joku kohtalotoveri joskus voi löytää tästä jotaki, mutta ainaki nyt että ite muistan, miten hommat eteni.

Mutta alotettaas ihan alusta. Päästiin tosiaan maaliskuun puolessa välissä taas saikulta reenaileen haimatulehuksen jäliltä. Mutta sittenpä iski mulle ihan hirviä flunssa. Olin usiampana iltana kuumeessa, mitä ei sitte lapsuuen oo tapahtunu. No Ralli pääs kumminki reeneihin lainaohojaajan kans niin eiköhän se just sillon päätä valita niin itelleen epänormaalin juoksureitin (eli luopua putkeen menemisestä), että törmäyskurssilla oltiin. Niin huonoa tuuria taas, että ei oo tosi.

Onhan noita törmäyksiä nyt joskus ennenki ollu, mutta ne on aina menny tyyliin hetken jalan nostelulla ohi. Nyt Ralli jätti oikian takasensa kokonaan käyttämättä, roikotti vaan. Reenit loppu tietenki siihen, pieltiin kylymäpussia jalassa jonku aikaa ja sitten käytiin vähä kävelemässä. Ongelma oli poissa. No pitemmällä jäähyttelylenkillä jossain kohtaa jätti taas jalakansa käyttämättä, mutta aattelin, että ehkä se revväytti jotain lihasta tai että joku lihas kramppaa. Sama kuitenki jatku muutaman päivän, välillä jätti vaan jalan käyttämättä ja vauhikkaampi meno sen varsinki aiheutti. No ei muuta ku lääkäriin.

Lääkäri totes heti, että polovi menee paikoiltaan, eikä palaudu heti takasin. Olin jossain jalakaa kuivaillessa itekki tuntenu siellä polvessa jotaki ja alakanu epäileen. Kun sanoin, että kaverilla on polovet tutkittu nolliksi niin diagnoosiksi tuli trauman aiheuttama mediaalinen patellaluksatio. Jos kysseessä olis rauhallinen kotikoira, niin hoitona luultavasti ois suositeltu ihan vaan fysioterapialla lihasten kuntoutusta niin, että polvi pysyis paremmin paikallaan. Mutta lääkäri tietysti mun tapahtumien kulun selevityksestä tiesi, niin kysseessä on harrastuskoira ja uskomaton energiapakkaus. Lääkäri kävi jututtamassa ortopediä ja suosittelivat Rallille polvileikkausta. Tän lääkärin puhheista mulle kuitenkin jäi sellainen kuva ja tunne, että agilitylle voi sanoo hyvästit ja loppuelämän saa sitte pelätä ongelman uusiutumista. Että toki kevyesti vois treenata, mutta se ois sitte aika lailla omalla vastuulla. No niinhän se tietysti aina on.

Mutta kyllä toi lausunto aikalailla otti koville. Että agility ois niinku tässä? Mun ja Rallin harrastus numero yks. Ei pelekästään se, että Ralli ei koskaan enää sais tehä agilityä, josta se niin ilimeisesti nauttii pienen sydämensä kyllyyestä, mutta myös se, että iso osa mun lähheisimmästä kaveripiiristä koostuu muista agilityharrastajista. Ja koirat, mutta varsinki agility on myös meijän sisarusparven yhteinen juttu. Tämmösiä ajatuksia tuli pari päivää pyöriteltyä. Leikkausajan varasin heti seuraavana päivänä tietenki. Leikkaus ei tietty ollu mikään halapa lysti, varsinki, kun noilla ei edelleenkään oo vakuutuksia (ei tosin tuu tästä eteenpäinkään, mutta se taas ois vaikka kokonaan oman tekstin aihe). Onneksi oli jottain säästössä, vaikka niillä olikin ollu tarkotus ostaa itelle valmistujaislahja. Mutta mun valmistujaislahja on nyt sitte Rallin toivottavasti terve polvi.

Olin varannu fysioterapeutin Rallille jo ennen tota tapausta ja en sitä sitte perunu. Ja hyvä niin. Sain sieltä jo hyviä neuvoja kuntoutukseen ja leikkaukseen valamistautumiseen. Ja ennen kaikkee sain kuulla, että tällä meijän luottofyssarilla (Kirsi Piispanen, Koirakuntosali) käy palijon polvileikattuja koiria, jotka on ihan menestyksekkäästi jatkanu kuntoutuksen jäläkeen agilityuraa. Eikä hänelle tullu mieleen yhtään, jolla ongelma ees leikkauksen jälkeen olis uusinu. Ilimottauduttiin myös jumppakurssille, että saahaan jotaki aktivointia tähän kuntoutusaikaan ja hyviä vinkkejä siihen. Mutta siitä lissää myöhemmin.

Ennen leikkausta soitin vielä leikkaavalle ortopedille (Juha Kallio, Eläinystäväsi Lääkäri) ja hän totes uuestaan, että tämmösen harrastavan koiran kanssa leikkaus ehottomasti kannattaa. Leikkauspäivän aamuna hän sano Rallille, että kyllä sää jo loppukesästä taas kisaamaan pääset. Se tietenki vähä vielä pistää eppäileen, että tuossa kohtaa ortopedi ei ite ollu vielä kokkeillu Rallin polvee ollenkaan. Mutta ilimeisesti nää sitte kuitenki on heille niin seleviä tappauksia.

En tiijä millon opin, että en ottasi niin järkkymättöminä tottuuksina aina kaikkia lääkärien sanomisia. Ku vähä kaikesta tuntuu kuitenki olevan niin monta mielipiettä ku on asiantuntijaa, ja varsinki asiaa tuntemattomaa. Niin palijo vähemmällä olis taas päässy, ku ois rauhassa kyselly kokemuksia ja näkemyksiä, eikä heti heittäny täysin kuokkaa kaivoon. Eihän se nyt edelleenkää mitenkään satavarmaa oo, että polvesta priima tulee. Kuntoutuminen on pitkä prosessi ja tommosen säheltäjän kans aika vaikee kuvitella kuutta viikkoo rauhallisesti hyppimättä... Ja ihan samalla lailla se toinen tervekki polovi voi joskus mennä ympyrää, ku tää leikattu. Tai tapahtuahan voi mitä vaan. Ajatus ja toivo nyt kuitenki on olemassa, että meijän harrastus voi jatkua. Ensisijasinta nyt tietenki on se, että Ralli tullee semmoseen kuntoon, ettei mihinkään satu ja että pääsee nyt ees vappaana laukkaamaan. Se on kuitenki ihan vaan seki Rallin mielestä niin siistiä. Ja joo, se on "sanonu" sen mulle. Koirat on huonoja valehtelemaan ilimeillään ja elleillään.

Tämmönen vuojatus tähän alakuun. Aattelin tosiaan yrittää päivitellä kuulumisia ja kuntoutumisen etenemistä vähä aktiivisemmin ainaki nyt alakuun. Että muistan sitte tarvittaissa joskus, että miten tää homma meni. Eli perästä kuuluu. Seuraavaksi turinoin leikkauksesta ja ekasta viikosta sen jäläkeen. Loppuun vielä pari kuvaa pääsiäiseltä. Vain kaikkein pehmein voi olla tarpeeksi pehmeä pienelle russelipojalle.

Kuratalkoot

Huhhuijaa. Täällä on kuukausi harjoteltu poikain kans keskenään elelyä. Ja mikäs meillä pärjätessä. Pojjaat on onneksi saanu olla Ricolassa, jos mulla on ollu pitkiä päiviä tai sitte täällä on joku käyny niitä päästämässä pihalle. Ensimmäisen viikon ajan kaverit oli varsinki iltasin aikalailla joka rissauksesta sitä mieltä, että nyt se isäntä varmasti tullee, mutta sittemmin on meininki rauhottunu. Riemu nyt jaksaa optimistina olla edelleen pitemmän lenkin tai autoreissun jäläkeen, ku tullaan kottiin, sitä mieltä, että nyt siellä varmasti on isäntä vastassa.

Mutta ans olla. Ei selevitty tervennä tätäkään alakuvuotta. Tää kevättalavi tuntuu olevan Rallilla tämmöstä. Viime vuonna sitkee röhä ja nyt sitte hirvee mahatauti, jonka syyksi paljastu haimatulehus... Tännään alako tupla-antibiootti, jonka lisänä vähärasvanen dieetti ties kuinka pitkään. Kuukauen päästä kontrolliverikokeet ja sitte maholliset lisätutkimukset, jos arvot on edelleen päin peetä. Eli jos on kroonistunu tai peräti edenny vajaatoiminnaks asti.

Homma tosiaan alako viikko sitte perjantaina. Töistä tullessa eka tunti meni paikkojen putsaukseen ja kurailu jatku Rallilla koko yön. Oksensiki muutaman kerran. No lauantai-aamuna sillä oli jo kauhee nälkä ja virtaa oli taas melkeen normaalisti. Varovasti tietenki aloteltiin riisi-raejuusto-keitetty kana-linjalla. Illalla oliki Riemun vuoro alottaa sama setti, mutta lievempänä. Sunnuntai meni ok, mutta su-ma yönä Rallilla alko homma alusta. Eppäilin ite, että joku ruoka on ollu härskiintynyttä tai sitte Ralli sai edellisviikon kissoista jonku pöpön, ku molemmille tuli. Maanantaiaamuna vein sen lääkäriin ja siellä otettiin verikokeet, ku lääkäri muisti, että olin kesälläki samoilla asioilla siellä ja kerroin, että kyllähän tuolla aina välillä tuppaa vatta löysällä oleen. Että tiiä sitten kauanko tuo tulehus on jo ollu. Mutta maanantaina päivän aikana vuorostaan Riemu oli taas ripaskoinu kämpän mukavaan kuntoon.

No mistähän tää sitte tulee? Luultavasti ainaki rasvasista ruuista. Varsinki lohi on ollu viimesen vuojen, ku vaihoin toimittajaa, varsin rasvasta. Ja tietty Rallillaki on ollu aktiivisen koiran ruokaa, ku se nyt sattuu melkosen aktiivinen tyyppi olemaan. Ehkä viime viikon lohi oli jotenki ekstrarasvasta, tai tiiä vaikka tosiaan pilaantunuttaki lisäksi, ku molemmilla tuli noin rajut oireet. Nyt joka tappauksessa molemmilta täytyy jättää ainaki rasvasimmat jutut pois ja seurata tilannetta. Tuo tulehus on myös kuuleman mukkaan ylleisintä just pienillä terriereillä ja snautsereilla. Tiiä mistä sitte johtuu. Mutta kyllä täällä taas täytyy ittiä moralisoija oikein kunnolla, että en oo tajunnu liikaa rasvasuutta saati vaatia tutkimuksia aikasemmin... Sitä on ite tullu eesautettua omien koiriensa pahhoinvointia ja pahimmassa tappauksessa loppuelämän jatkuvaa kroonista tulehusta/vajaatoimintaa. Taas näitä koiran omistamisen hienoja puolia...

Nyt on tosiaan antibiootit alotettu ja mahat ollu molemmilla paranemaan päin. Riemulla on ruokahalu ollu jatkuvasti hyvä, Ralli vähä nirsoilee, varsinki jos yrittää sekottaa ruokaan mahatabletteja tai antibiootteja. Eipä tässä taas auta, ku toivua parasta ja yrittää jälleen oppia tästäki jotaki tulevaa aatellen. Huomenna kaverit menee taas yöksi Ricolaan hoitoon niin täytyy toivoo, että nyt tosiaan mahat on ok. Ja katotaan, jos vaikka saavat ennakkotiioista poiketen isännän pikavisiitille kotia sunnuntaina.

Riemun siivousilme

Vapaaherra

Hohhoijaa. Kyllä saa taas kerran sanua, että p*ska reissu, mutta tulipahan tehtyä. Se oli niin sanotusti Riemun eläköitymisreissu eikä se Rallin osaltakkaan aina välillä kaukana tunnu olevan.

Riemu otti kyllä taas kaiken irti essiintymisestä. Ei se oo tainnu ihan noin reilusti rallatella virallisissa koskaan ennen. Ekalla ratalla meinas lähtee parin ensimmäisen esteen jäläkeen ,aata kiertävälle uralle, mutta siittä selevittiin kuitenki vielä kympillä ja yliajalla. Perinteiset aalla maisemien ihhailut ja kunniakierrokset, juu nou. Toisella ratalla ryntäs heti lähöstä kattomaan tuomaria. Ja joo, kyllähän sillä noin teoriassa oli vähän saman näkönen ruutupaita, ku mukana olleella, mutta piiloon menneellä isännällä. Silti se päällimmäinen syy Riemun vapaaherraksi siirtymisseen on sen käyttäytyminen nykyjään.

Riemulla ei tuo leikkauttaminen varsinaisesti oo helepottanu elämää. Se on kehittäny sen jäläkeen ihan ihimeellisiä päähänpinttymiä. Niinku nyt esimerkiksi sen, että se haluais juosta jokasen peräkärryn perrään. Ja sitten se vielä ikävämpi, eli uhoominen. Erityisuhon kohteena on jostakin syystä whippetit. Sen käyttäytyminen vaikka nyt tännään tuolla kissoissa semmosen nähessä oli sen verran huolestuttavaa, että meinasin jättää menemättä ratalle. Namilla sain sen kuitenki kiinnittään huomionsa muhun ja rauhottuun, mutta enpä taija haluta ennää kokkeilla onniani. Tää taantuminen tuntuu vaan syvenevän iän karttuessa. Kyllä se varmaan se ykkösten viimenen nolla sieltä olis kohtuuella voinu joskus tulla, mutta mulla ei vaan riitä ennää peliverkkarit. Eikä se Riemukaan siittä kissaamisesta niin erityisesti taija nauttia.

Rallin kans ensimmäinen rata oli suorastaan hyvä. Se oli vielä vähän normaalia varovaisempi ja siksi esimerkiksi aan alastulo onnistu hyvin. Ommaan piikkiin menee hyllytys, ainaki osittain. En huolehtinu yhen esteen hyppäämistä, ku rupesin jo vissiin ennakoimaan mahollista nollaa ratan loppupuolella. Ihan pikkusen harmittaa. Sillä ois voinu olla kohtuullisella sijalla lopputuloksissa, ku vauhti oli ihan jees. Loput kaks rattaa meni sitte siihen perinteiseen räyhäämisseen. Ensinnä kaveri ei tullu alotuksen pakkovalssiin, vaan ratkas esteen ommaan suuntaansa. No se rata olis kyllä kaatunu myös hemmetin ärsyttävvään keppeille vientiin, joka tuntu olevan päivän teema. Hyppärillä käänty ensin putkesta omille teilleen, Siittä jouvun taas ottaan omallekki niskalle osan huonon ohojausvalinnan takia. Hyllyhän siitä tuli saman tien, ku Ralli juoksi putken sitte myös väärään suuntaan. Agiratojen kamalien keppivientien jäläkeen hyppärillä oliki yllättäin kepeille meno suoralla. Menihän se Ralli kyllä sisälle oikein, mutta ei siinä räyhässään viittiny kaikkia välejä pujotella. Nappasin kaverin kainaloon ja kävelin pois. Oli alun putkisekkoilussa jo tunattu mun makkuun oma suoritusaikamma loppuun.

Että tämmästä. Vaikka ei perusluonteeseen kuulukkaan niin kai sitä pittäis jotaki positiivistaki yrittää löytää. Paikka nyt joka tappauksessa oli mukava. Nurmikenttä oli yllättävän liukas, vaikka oli kuiva. Nurmi oli kuitenki tasanen ja mukava juosta. Lähistöllä oli lampi, jossa koirat pääs vilivottelleen ja lenkitysmaastot oli kohillaan. Ja keli oli mainio, vaikka vähän meinas välillä hiki tirskua. No Riemun osalta positiivista on se, että ei tartte ennää pelata kortisoonin kans, ku päätös on tehty, että semmosiin paikkoihin ei mennä, missä se katottas douppinkiksi. Rallilla ei ennää oo mittään ongelmia lähössä pysymisen kans, se oli joku kevvään kummajainen. Ja ehoton ykkösjuttu tämän reissun kissoissa on se, että Ralli on menny nyt kolomella kisaratalla aan alastulon suorastaan hyvin. Vauhti ei oo ollu ihan paras mahollinen aalla, saati puomilla, mutta se selekiästi miettii niitä.

Reenattavvaahan meillä riittäis eelleenki esimerkiksi tuossa kääntymispuolessa. Varsinki räyhä-Ralli vettää kyllä semmosia kaarteita, että oksat pois ja sekunteja kulluu. Ja varmaan se samanen asenne tekkee nuo keppiongelmatki kissoihin. No katotaan, mitä ongelmia ilimenee viikon päästä Iisalamessa. Nyt tarttis varmaan viikoksi keskittyä tokkoiluun. Laitoin nimittäin ilimottautumisen menemään AVO-kokkeeseen parin viikon päähän... Apua! Ehkäpä lissää tokosta vielä jossain kohtaa lomaviikkoo. Josko sitten olis taas jotaki keventäviä kuviaki taas.

Ei Mee Putkeen

Huhhuijaa. Täällä ollaan. Vielä just ja just järjissään, vaikka gradu pitäis palauttaa parin viikon sisällä ja onhan siinä vielä tekemistä... Loppua kohti rupiaa luovutusajatukset iskeen, että en mää tästä tämän parempaa saa niin antaako olla. Mutta jos nyt vielä jonkulaiseen järjestykseen sais sen, ettei tarttis hävetä.

Tajusin tuossa viime viikolla, että meillä tulee pian melekeen puol vuotta täyteen tämmöstä melekeen taukoilua Rallin kanssa. Tää nihkee vaihe alako alakusyksystä osteopaattikäynneillä. Sen jäläkeen on reenattu varmaan ihan äärimaksimissaan kymmenen kertaa ja kisattu kahesti. Jumishokista ku päästiin nii oliki vuorossa kennelyskä. Sen kanssa otettiin tooosi rauhallisesti. Joulun aikaan vasta käytiin muutama pienehkö reeni. Sitte oli taas osteopaatin jäläkeistä lommaa ja sitte tuliki nämä pakkaset.

No ens viikolla oli aatellu palata ruotuun, mutta toisin kävi. Ralli kävi osteopaatin vinkistä pari kertaa Tampereen koirauinnissa polskimassa ja "kuntoutumassa". Viime viikolla mukana oli myös Rico-pappa, joka hyppi altaaseen sytämmensä kyllyyestä. Kyllä Ralliki mieluusti ui, mutta on huomattavasti varovaisempi. No pakkanenhan se oli, mutta yritettiin kuivailla pojjaat hyvin ja lämmittää autoo valmiiksi. Ja tietysti topattiin vaatetta päälle kunnolla. Rico veti puolet kotimatkasta hinkaten ittiänsä pitkin takakontin seiniä ja ilimeisesti piti sillain ittensä lämpimänä ja tervennä. Mutta pari päivää uinnin jäläkeen Ralli alako nuuhkuttaa. Että nuha iski. Tännään aamulla sitten rupes vielä röhimäänki, joten eipä muuta ku lääkäriin.

Lääkäri eppäili, että uinti saatto olla laukaseva, mutta että olis joku bakteeritulehus oireista päätellen kummiski. Antibioottia ja tulehuskipulääkettä määräs. Puhuttiin myös Rallin ahtaanolosista henkiteistä. Tai semmoset oon sillä päätelly olevan, kun se aika ussein selevittää kurkkuansa, ku on juonu ja kennelyskäki oli tosiaan meleko mahoton, vaikka rokote oli voimassa. Lääkäri sano, että se on kohtuullisen ylleistä pikkukoirilla ja luonnollisesti altistaa tulehuksille ja ongelmille. Kehotti kuvvauttamaan kurkun, jos ei antibiootti helepota, tai jos näitä ongelmia rupiaa olemaan.

Että onpahan sairastettu oikein olan takkaa. Tai siis Ralli on. Emäntään eppäilemättä iskee joku megatauti sitte, ku saan gradun pallautettua. Eipä oo Rallin tarttenu antibioottia ennen syyä tauteihin, näppyleikkauksen jäläkeen vaan. Ja nuin muutenki on ollu aikas terve kaveri, jos Riemuun vertaa. Siis jos lihasjumeja ei lasketa. Toivottavasti on nyt vaan kertaluontosta ja selevitään tällä ei niin pikkasen pitemmällä hilijasella jaksolla. Että jos sitte ens kuun lopulla vaikka päästäis taas kisaamaan. Ja se uintiki olis tosi hyvä niin Rallille ku Ricollekki, mutta ei parane näillä pakkasilla mennä onneensa koittaan ainakaan ennenku ompelen Rallille kunnon haalarin ja villamanttelin alimmaiseksi.

Että tämmösiä valituksia. Josko ens kerralla olis nuo ikävät velevollisuuet jo saatu pois päiväjärjestyksestä, Ralli terveeksi ja uus reenikausi pikkuhilijaa aluilleen.

Isänmaan Toivo

Mun pikkunen isänmaantoivoin täyttää tännään kaks vuotta. Eli kai se nyt täytyy jo aikuiseksi sitte laskia. Sniif.

Synttärisankariin iski viime sunnuntaina kennelyskä. Sunnuntai-ilta, yö ja maanantai oli ihan kamalaa köhimistä. Ei siinä tullu oikein nukkumisesta eikä kirjottamiseen keskittymisestäkään mittään. Satunnaisesti köhii vieläki, mutta eiköhän tästäki selevitty. Toivottavasti vastasuuen varalle tästä sais jonkulaisen immuniteetin. Ainaki nyt lauman ne jäsenet, jotka sairasti kennelyskän nelijä vuotta sitte nimittäin säästy tauilta.

Jos ny ylleensäkkään sairauesta näin voi sanua, niin tulihan tämä ihan sopivassa kohtaa kuitenki. Joulu on tulossa ja allekirjottanneen täytys käyttää kaikki liikenevä aika (niinku nyt tämäki) kirjottamiseen. Yhet kisat jäi välistä ja sitä myötä tuli sinetti sille, että varovainen tavote kolomosiin noususta tämän vuojen puolella jäi saavuttamatta. Mitä mää tossa joskus taas sannoinkaan näitten tavotteitten asettamisesta? Mun kohalla ne tuntuu varmistavan aina sen, että niin ei ainakaan tapahu. :)

No nyt tosiaan levähellään ja toivottavasti joulun tienoolla keritään vähä rentoutuun ja jo pikkusen päästään reenaamaanki. Synttäripäivästään sankari nauttii sohovatyynyjen alle kaivautumalla ja possunkorvaa natustaen. Päivemmällä varmaan poiketaan isäpappalassa vähä ulukoilemassa kavereitten kans. Oikeen mukavaa itsenäisyyspäivää siis kaikille!

Tasapainoilua

Kerronpa tässä pienen tarinan yhen tietyn russeliherran reissusta osteopaatille. Tai no, tarina tuskin jää kovin lyhyeksi. Luultavasti sitä ei jaksa lukia kukkaan, paitsi ehkä äiti.

Viime tiistaina matkustettiin Turkuun Rallin kans osteopaatti Leena Piiraa tapaamaan. En oikiastaan osannu varrautua mihinkään ihimeellisseen, koska fysioterapiassa tilanne on kuitenki koko ajan ollu vähintään kohtuullinen. Heti alakajaisiksi Ralli pistettiin seisomaan minun ja osteopaatin välliin. Ja kierohan se oli ku makarooni oikialle. Käsittely alotettiin etuosasta. Ja eihän siellä ollu liikkuvuutta nimeksikkään. Koko rintaranka ja olokapäät oli hyvin pitkälti jumissa. Ja alaspäin mennessä löyty vielä ainaki yks melekeen liikkumaton nikama, jonka ympärillä lihakset oli olemattomat. Lihasmassa oli ootetustikkin toispuoleinen, mutta ei pelekästään takaosassa, niinku luulin.

Osteopaatin pyynnöstä kerroin meijän ruttiineista ja harrastuksista. Eipä niistä oikein hyvvää sannaa ollu Rallin kunnossapysymisen kannalta sanottavana. Agilityhän nyt on luonnollisesti se yks kuormittavin juttu. Etupää on kovilla etenki hyppyissä ja kontakteilla. Mutta ei se tokokaan kiitosta saanu. Vaikka meijän tokkoilut nyt on aika marginaalisia vielä niin tokihan se Rallin makarooni osotti just perusasentoo. Rallin lempiharrastus eli lelujen heitättäminen sai myös pään pyöritykset. Etupäätä erityisen pahasti kuormittavaa taas. Tästä saatiin erityisesti varotuksen sana. Että haluanko ottaa sen riskin, että se saa jostaki heitosta tyrän niskanikamaan... No en. Mutta vähänhän tää maallikkua eelleenki ihimetytti.

Viimenen niitti tuli vielä, ku kerroin, että on toinenki koira, jonka kans Ralli leikkii ja vettää rallia. Väärin. Aina vaan lissää kuormitusta etupäälle ja muutenki aika riskialtista touhua, ku Riemu kumminki on tuota pientä sen verran isompi. En siinä vaiheessa ennää viittiny ees sanua, että niin, meillä on tossa aika ussein koolla seittemän koiran lauma, josta Ralli on se pienin... Olin aika valamis menemään heti aamusta ilimiantaan itteni elläinsuojeluvalavojalle.

No mitä me nyt sitte on tehty näitten karujen tottuuen sanojen jäliltä? Ensin meni tietysti ilta ja seuraava päivä tihirustaissa. Mutta kai tässä pikkuhilijaa jo täytyy rauhottua, ei kuitenkaa oo hengenvaarasta kyse. Mutta muutoksia täytynee tottumuksiin tehä.

Ensinnäki Ralli siirty lenkkeileen normaalissa hihinassa. Joo, mää oon käyttäny flexejä, nuita koiramaaliman iki-inhokkeja, mutta vaan hyvin istuvien valijaitten kanssa. Syitä siihen on usiampia. Oman heleppouen kannalta ne on ihan ehottomat, ku on kaks koiraa. Ei tartte koko ajan olla kerittemässä toisen hihinaa ja niin pois päin. Toisaalta oon aatellu, että sekä koirat että minä saahaan liikuntaa paremmin, ku saahaan liikkua vappaammin. Mun ei tartte pysähtyä joka närreelle ja nuo taas pystyy niin tekemään. ÄÄÄÄ (=virheen merkkiääni) Tajusin, että tuolla flexillä oon vaan lisänny sitä, että Ralli laukkaa palijo. Ja se on taas sitä vääränlaista liikuntaa, ku se kuormittaa ravia enämpi etuossaa ja siinä se etenki mennee vinossa. Flexin kans se jättäytyy aina haisteleen jotaki ja sitte laukkaa eelle ja sama toistuu. Tavallisen hihinan kans se joutuu pääsääntösesti ravvaamaan.

Ravvailuja on lenkin lisäksi tehty tuossa omalla pihalla. Saatiin ohoje ravata vastapäivään aina 5 minnuttia päivässä. Oikia kylyki vähä vennyy ja siinä ympyrällä sitä vasenta, pomputtavvaa takasta on pikku pakko käyttää. Rallin mielestä tää on ihan mielenvikasta touhua. Ja on siinä voinu joku naapuri tai ohikulukijaki kattua, että onkohan kaikki lusikat kaapissa emännällä, ku tossa töpöttellee menemään pientä ympyrää...

Rallin suureksi ihimetykseksi kukkaan ei ennää heitä sille leluja. Heittämistä en kyllä varmasti sataprosenttisesti saa jätettyä pois, ku esimerkiksi reenatessa se palakinto Rallille kuitenki on nimenommaan se lelun hakeminen, ei pelekästään se lelu. Mutta kai sen vappaa-ajalta pystyy kohtuuella lopettaan. Ku vaan saa sen alitajuntaisen liikkeen pyssäytettyä, joka tietämättään nostaa sen lelun kätteen ja heittää, ku toinen sitä lelua niin anovasti tarjoilee...

Rallin ruokavalioon on lisätty B-vitamiinilisä ja Nutrolinin Sportti-öljy. Ne auttaa aktiivisen koiran lihaksia pallautuun rasituksista ja niistä vois kuulemma olla tämän tyyppiselle tehopakkaukselle hyötyä. Koska me harrastettaan (toivottavasti vielä tulevaisuuessaki) ympäri vuojen, niin tuota öljyäki saa mennä koko ajan. Se on työkoirille lähinnä mettästyskauelle suunniteltu, mutta tollasella harrastustyypillä sitä voi syöttää jatkuvasti. Lisäksi täytyis kiinnittää huomiota nesteytykseen reeni- ja kisapäivinä. Ruokaan vois semmosina päivinä lisätä vettä ja täytys myös hommata jotaki pallautusjuomaa tehostukseksi.

Koska fyysiset aktiviteetit on nyt ollu niin vähissä niin oon yrittäny lisätä Rallille vähä aivotyöskentelyä. Se on ny saanu iltaruokansa välillä älypelistä. Joinaki iltoina sirottelen nappulat fleecepeiton mutkiin ja Ralli saa kaivella ne sieltä esille. Eilen tein nappuloista pienen jäläkiharkan takapihalle. Ja Rallihan nauttii. Mutta ei ne silti sen "kalenterissa" liikunnallisia tekemisiä korvaa.

Tää reissu on herättäny ison nipun aatoksia, joita täytynee pureskella tässä ajan mittaan, ku tilanne etenee ja nähhään, rupiaako Ralli kestämään ja mitä aktiviteettia. Nyt on kyllä tullu kiinnitettyä huomiota ihan erilailla kaikkeen. Jos oisin yhtään neuroottista sorttia, niin elämästä vois tulla vielä vaikiaa... Nimittäin esimerkiksi sillä on ihan drammaattisen iso vaikutus, että kummalla puolella häntää talutusremmi mennee. Helepommin se asettuu hännän vasemmalle puolelle, mutta ku sen siirtää oikialle, niin jo vain oikenee ranka. Nyt siis lenkillä kuluttelen energiaani siihen, että pyrin ainaki suurimman osan ajasta pitämään sen remmin siellä oikialla puolella ja lisäksi vielä koiran mun oikialla puolella. Toisaalta ku tuo on tuommonen ikitouho niin se on suuna päänä menossa joka paikkaan. Sen tapana on hypätä vauhikkaasti ja näyttävästi aina joka paikkaan: sohovalle ja sieltä pois, uloko-ovia vasten ulos lähtiessä ja muutenki touhutessa. Ja taas kuormittuu etupää.

Pomputushan se syy tuohon hoitoon hakkeutumiseen on alunperin ollu. Muita vinkkejä mistään ongelmista, saati kivuista ei Ralli oo päälleppäin näyttäny. Se ei oo koskaan liikkunu mitenkään varovasti tai ollu kipiän olonen. Päin vaston, aina valamis toimintaan. Agilityssä se hyppää ihan hyvällä tekniikalla, vaikka takapään käyttö parempaa voiski olla. Riman se on tiputtanu "uransa" aikana alle kymmenen kertaa, väitän. Taikka tietenki nyt ku rupiaa kaivamaan, niin jäläkeen päin on hyvä sanua, että joo, onhan sillä esim. ollu keppeillä keskenjättämisongelmaa. Ja jossain vaiheessa oli pieni hetki, kun kielti aalta muutamaan otteeseen. Ja kai tuo kropan kierouski olis pitäny huomata, vaikka maallikko onki. Mutta ei. Tyhmä kai sitä on.

Emmää tiiä, kyllä elämä aika hankalaksi mennee, jos kaiken ton "väärän" aktiviteetin rupiaa karsimaan. Sehän tietäis ensinnäki pelekkää remmiliikuntaa. Riemun tai muitten kans ei sais leikkiä yhtään. Sohova ja sänky pittäis kieltää kokonaan ja autosta aina huolehtia viimesen päälle varovasti poistuminen. Ja nää vasta alakuun. Mutta en toki usko, että osteopaatinkaan ajatus on ihan tuo kaiken lopettaminen, vaikka se siltä ekakertalaiselle saatto kuulostaa. Joku kultanen keskitie pittäis löytää, jossa koira pyssyis kunnossa, mutta elämä ei menis liian vaikiaksi. Tulevaisuus sen näyttää, että riittääkö esim. se lelun heittelyn lopettaminen. Jos ei, niin sitte varmaan seuraavana on listalla agility. En nimittäin usko, että pystyn/haluan ihan loputtommiin rajottaa nuitten leikkimisiä ja vappaana irrotteluja. Riemuakaan ku ei pienemmäksi ja vähemmän leikkisäksi saa ja se nyt kuitenki on tuossa olemassa.

Oliko jotaki positiivistaki? No tietenki se, että ite oppii tajuamaan vähä paremmin näitä asioita, joita koirallaan teettä ja antaa sen tehä. Rallia tarttis oppia lukemaan paremmin, ku ei se tosiaankaan kipujansa näytä, tehokas terrieri ku on. Tää on vähä eri juttu, ku on toisena koirana tommonen Pieni Pinseripoika, joka kyllä antaa kuulua joka ainuan nipistyksen. Mutta tokihan se lämmitti mieltä, että Rallin hermorakenne, mutta myös rakenne sai taas kehuja. Ralli vaan makas hilijaa, silimät kiinni paikallaan, ku sitä käsiteltiin, vaikka pakkohan sitä oli sattua. Osteopaatin mukkaan tosi palijoki. Ja tosiaan, rakenne on russeliksi ihan mainio suorine jalakoineen ja hyvine kulumauksinneen, eikä pitkä selekäkään vaikuttanu ongelmalta. Että periaatteessa kunnossa pysyminen pittäis olla mahollista, kuhan vaan saatais ensinnäki lihakset tasapainosemmiksi ja toisakseen aktiviteetit jonkulaiseen balanssiin.

Jatkosuunnitelmissa on hoitojen osalta se, että ens viikolla mennään akupunktioon. Sinne ois pitäny päästä jo pian ekan osteopatian jäläkeen, mutta täyttä oli tietenki suositetulla tekijällä ja ne vähätki ajat päivällä, ku oon töissä. Piiralle mennään sitte sen jäläkeen. Ja jos kaikki mennee hyvin niin olin tulikittevinani, että sen jäläkeen pittäis noitten arkipäivästen muutosten myötä riittää normaalit lihashuollot fysioterapeutilla. Ja varmaankin aika-ajoin tarkastuskäynnit osteopaatilla ja mahollisesti akupunktiossa. Se seleviää ajan myötä, että mitä kaikkia meijän pittäis muuttaa, että esim. agilityä kroppa kestäis. Mutta alotettaan nyt tosiaan nuilla lisäravinteilla ja heittelyn lopettamisella + laukkaamisen sijasta ravvaamisseen kannustavalla liikunnalla. Ehkä ens kerralla saahaan ympyrän ravvaamisen ohheen myös jumppavinkkejä lissää. Meijän näyttelyjä edeltäny agilitytauko siis jatkuu ainaki muutaman viikon. Välissä kerettiin yhet reenit ja yhet kisat, joissa ei tuloksilla juhulittu. Mutta onpahan emännällä enemmän aikaa lukia tenttiin. Tai siis olis, jos ei käyttäis kaikkia aikaansa esimerkiksi blogin kirjottelluun...

Esittelijä

Ralli oli tännään esittelemässä rotuansa ja kasvattajaansa Linnainmaan Mustissa ja Mirrissä. Eipä siellä suurta ylleisömäärää ollu. Päivän anti oliki tavata Rallin Alli-mummo ja Taika-sisko sekä heiän ihimiset. Oli mukava iltapäivä siis. Ralli pääs vähä reenaamaan paikkamakuuta häiriössä ja vähä aikamme kuluksi muutenki koitettiin temppuilla ja tokoilla. Mutta vaan vähä.

Viikolla iski epätoivo, nimittäin Rallin seuraaminen on valahtanu ku lehemän häntä. Ei kestä palakkaamattomuutta ei. No saatiin meijän tokokoutsilta ohojeet tehä vaan huippukivaa ja askel kerrallaan pitenevää seuraamista nyt viikko, että jos siittä kokkeesta jotenki selevittäis. Saapa nähä, miten meijän käy... Muuten on onnistunu liikkeet reeneissä aika mukavasti ja oon erityisesti nyt vahavistanu sitä, että Ralli malttaa oottaa ja kuunnella liki-käskyä, ku meen sen viereen paikkamakuussa ja jäävissä.

Onpa viikkoon mahtunu vähä ikävämpiäki aatoksia. Huomasin nimittäin, että alakuviikosta Ralli ei pomputtanu oikeestaan juuri ollenkaan. Viime viikkohan vietettiin vappaana ulukoillen ja palijo uijen. Tiistaina ja keskiviikkona reenailtiin vähä agilityä, niin johan torstaina taas pompotti jonku verran. Oli sopivasti fysioterapeutille aika torstaina ja selekälihakset oli rennot ja hyvän oloset. Mutta kyllä tää nyt aika selekee sanoma mulle on: agility aiheuttaa, taikka ainaki pahentaa pomputusta. Enpäs oikeen tiiä, mitä päätöstä tästä pittäis tehä. Taikka no tietenki joku vois sanua, että agility toppiin ja heti. Mutta kai mää yritän vähä testailla, että oliko tää nyt sattuma vai just niin selekeetä, ku miltä se vaikutti.

Suurin osa kai on kuitenki sitä mieltä, ettei pomputus koiraan satu ja se on niin ylleistä ja plaaplaa. Mutta ei se myöskään oo normaali tapa liikkua, eikä se erityisen mukavaltakaan näytä. Vitsi kun tietäis. Ku toi pieni ossais sanua.

No tässäpä kumminki loput mökkireissukuvat. Ehkä me muutetaan Rallin kans sinne erakoiksi, eikä tehä muuta ku juostaan vappaana pihalla ja uijaan aina ku sää sallii.

Reinua kiusattiin.

Päivän puuhista puhki.

Meijän Top Model ja uuet valijaat.

Rallin uuet valijaat.



Niin ja Lucahan on saanu uuen perheenjäsenen. Saanko esitellä: Raider alias Pukama.

On Siis Kesä

Tulleekohan elämässä missään vaiheessa semmosta hetkee, että tuntuis, että nytpä mulla onkin niin hyvin aikaa, että voin reenata ja harrastaa just niin paljo ku haluan? Ei taija olla näköpiirissä. Kesä on joo tulossa ja haaveet ja aatokset oli korkeet niin kisaamisen ku reenaamisenki suhteen, mutta pah. Kaikki illat täyttyy vaan jotenki niin, että reenailut jää. On tenttiä ja pihan laittoo ja muita harrastuksia ja nyt pitäis graduaki alakaa kirjotteleen. Mutta ihan itteeni saan syyttää esimerkiksi siitä, ettei toinenkaan mun tälle kevväälle asettamista agilitytavotteista totteutunu.

Eli eipä me Rallin kanssa aloteta kisaamista ainakaan sillon 13.6. ku olin kovasti uhonnu. Kepit on jämähtäny semmoseen vaiheeseen, että turha mennä. Keinu sentään mentiin maanantaina ekaa kertaa ikinä kokonaisena esteenä hihnassa. Ja Ralli teki sitä vieläpä aika innokkaasti, hyvällä draivilla. Ehkä me vielä sekin este saadaan hankaluuksien jäläkeen haltuun, mutta ei näillä näytöillä kannata vielä lähtee virallisiin pilaamaan tähän asti tehtyä työtä. Ja onhan toki muutki kontaktit vielä toooosi virhealttiita. Reeniä pikkuhilijaa kasvavalla häiriöllä tarttis touhuta ja paaaaaljon paljon muuta. Tosin meillä nyt ei todella oo mitään ajatuksia, että kaiken pitää olla niin ja niin täydellistä, ennen ku voi mennä kisaamaan, mutta kai silti olis esteet ainaki pääpiirteissään hyvä osata.

Oon tässä parilla viime viikolla taas laiskuuestani masentuneena pohdiskellu, että miksiköhän sitä pittää harrastaa, ku aina tullee harmi? Ehkäpä silläki on oma ossuutensa, että vaihettiin kesäkauelle siirtyessä ryhmiä ja nyt mää taijan meijän ryhmästä olla ainua, jolla ei oo mittään sen suurempia kunnianhimoja agilityn suhteen. Ei kai minikoiran, ja vieläpä russelin ottaneella voikaan olla? Saati sitte pinserin... Meille varmaan sopivampi olis jonku sortin harrasteryhmä niin ei ottais niin päähän oma saamattomuus ja ajanpuute reenaamisen suhteen.

Sekin on pistäny harmittaan, että Rallin pomputus ei kyllä ainakaan vähenemään päin oo ollu viime aikoina. Siis eihän se sellasta oo ku talvella enää ollu fysioterapian alotuksen jäläkeen, mutta eipä se siittä kohenekkaan. Kai mää oottelin jotaki ihimeparantumista tai lihasten kehittymistä niin, että se vähenis. No niin kauan ku se ei vaikuta haittaavan koiran elämää niin olokoon. Ehkä mulla oli ollu haaveissa, että josko Ralliakin voisi joskus hamassa tulevaisuuessa käyttää jalostukseen, mutta toi pomputus taitaa vesittää ne aatokset.

Lisäksi mulle on aiheuttanu harmaita hiuksia ja itsesyytöksiä se, että Rallilla on edelleenki jonku sortin eroahistus. Montako koiraa sitä pittää ottaa, että ossaa opettaa sen yksinolon? Mulla alako täyspäiväset työt viime viikolla. Sitä ennen olin muutaman viikon vähä enempi kotona ja se aiheutti heti sen, että ku tulin ja menin kummallisiin aikoihin, niin tyynynpäällisten vetoketjujen kanssa oli askarreltu ja muutenki huuhailty ympäri kämppää. No päivät on nyt menny ok, vaikka ne taas yhtäkkiä pitkiä molemmille koirille onki. Mutta yhtenä iltana jouvuttiin vielä illallaki käymään asioilla ja taashan täällä oli yks tyynynpäällinen saanu osansa ja kenkiä oli viety pitkin taloo, ku kodinhoitohuoneen portti oli jääny auki. En oikeen tiiä mitä pittäis tehä, mutta ehottelin jo Marjalle, että jos Roni tulis meille pariks viikoks hoitoon ja opettaan noille rauhassa olemista. Roni on niin lunki kaveri, että se vois hyvinki vähä sirtää siittä noihin touhoihin. Riemuki, joka jo mun mielestä yksikseen oli rauhallisesti ja hyvin, on nyt Rallin provosoimana yltyny täällä hätäileen ja oonpa joskus taas yllättäny sen ulvomastaki. Ei kiva.

Ei kai siinä auta ku jatkaa harjotuksia ja olla tyytyväinen siihen, että näinki ohuella panostuksella Ralli ossaa kuitenki joitaki asioita jo ihan kohtuullisesti. Ja noin ihan ylleensä ottaenhan se on vaan niin mahtava tehopakkaus. Ku vaan saatas toi yksinolo mukavammaksi kaikkien kannalta. Mutta taijanpa jättää tavotteijen asettelut tästä etiäppäin muille ja yritän keskittyä olemaan hyvillä mielin tämmönen ei-vakavastiotettava satunnaisharrastelija. Ainakin niin kauan ku aika ja omat rahkeet on näin kortilla.

Selvä Päivä

Ralli "otti" tännään ekat "kännit". Meillä oli aamulla lääkäriaika. Oli tarkotus ottaa ohutneulanäyte siittä hännän näppylästä. No lääkäri katto näppylää ja sano, että se on niin pieni ja kiintee, ettei siittä oikeen näytettä saa. Että kannattaa ottaa pois vaan ja lähettää patologille. No niinhän sitte tehtiin, ku lääkärille oli varattu aikaa sen verran reilusti, että kerkes. Pieni unille ja patti pois.

Rallin kohalla se rauhotus ei ollu samanlaista taistoo, ku Riemulla, joka meinas kuukahtaa suorilta jaloilta, ku ei voinu antaa periks. Otin Rallin sylliin makkaamaan, ku annos oli pistetty ja siihen se nukahti ihan rauhassa. Toki piti vielä vähä säpsähellä ovia jne.

Kerkesin käymään kotona siinä välissä, ku Rallia operoitiin. Riemu oli ihan hämillään, ku tulin iliman Rallia. Se vaan meni sohovan käsinojalle kököttään ja välillä kuluki huoneissa vikisemässä. Ylleensä tuohon aikaan aamusta Riemua ei palijo muu kiinnosta ku nukkuminen.

No huoli onneks helepotti pian, ku hain pienen tokkurapään kotia. Sen jäläkeen Riemun piti valita makkuupaikkansa aina sillain, että näki heleposti missä Ralli on. Ralli yritti kyllä olla niin töpevänä, mutta ihanhan sillä oli vielä tolokku pois. Päivä on menny villahuovan alla nukkuessa ja pari kertaa pissalle hoippuessa. Nyt alakaa ilimeisesti aine haihtumaan, ku alakas oleen virtaa. Sillä on nyt semmonen samanlainen voivotteluhetki, ku muistan Riemullaki olleen aina siinä kohti, ku aine alakaa kunnolla haihtuun. Täytyy vähä vikistellä, että mitä ootta mulle teheny hemmetti! Saapa nähä millon se hoksaa rueta häntäänsä kaiveleen...

Rallille on jo tötterö varattuna. Sitä sen pittäis pittää kymmenen päivää. Onneksi mulla on nyt sen verran vappaata koulusta, että voin olla sen kanssa kotona ja vahtia sitä. Emmää kyllä tiiä miten sen yksin vois sen tötterön kanssa jättääkkään? Ihan varmastihan se riehuis sen kans ja repis irti sen ja sitteet hännästä. Huomisen tentin ajaksi Ralli pääsee sulostuttamaan isännän työpaikan arkia. Toivottavasti se ossaa käyttäytyä...

Niin. Parin viikon päästä pittäis sitte tulla patologilta tulokset näppylästä. Niitä ootellessa vaan yritettään pärjätä tötterön kans ja toipua toivottavasti iliman suurempia ongelmia.

- Emäntä