Verta Korvissa ja Muuta Mukavaa

...eli päivitystä Riemun elämästä vaihteeksi. Kuvituksena sekalaisia otoksia kesälomareissulta Nordkappiin. Se toki näin lokakuun puolessa välissä on ennää muisto vain.

Riemulla on koko elämänsä ajan ollu kaks oikein erityisen heikkoo kohtaa, nimittäin korvat ja maha. Tänä vuonna niistä molemmat on usiamman vuojen hilijaiselon jäläkeen taas aiheuttanu harmia. Joskus tuossa kevätkesällä, toukokuussa kait, huomasin yks kaunis aamu lenkille lähteissäni, että Riemun toinen korva oli aivan pallo. Heti ensimmäisenä tuli mieleen dignoosiksi verikorva, josta olin joskus kuullu, mutta en koskaan livenä nähäny. Ei muuta ku lääkäriin, mutta siellähän ei tietty tehty korvalle mittään. Tojettiin vaan, että verikorvahan se. Vaihtoehtona ois ollu korvan tyhyjentäminen, mutta siitä saa hyvällä syyllä kierteen aikaseksi. Eli ei muuta ku kortisoonia liuoksena korvanlehelle ja tavallisseen tappaan ruuan seassa myös, ettei Riemu raapis korvaansa.

Lääkäri luppaili, että parissa viikossa veri laskee korvasta itestään ja niinhän se tosiaan teki. Ainaki viikon se oli ihan täys ja pinkee ja painava verestä, kipiäki varmasti, mutta pikkuhilijaa se suli sieltä pois. Eihän toki siitä sillä päästy, vaan muutama viikko myöhemmin sama ongelma palas. No tällä kertaa hoijeltiin vaivaa ihan iliman lääkäriä. Pari viikkoo meni niin korva oli taas tyhyjä. Mutta ennen kauniisti laskeutunu korva on nyt sitte taaksepäin kärjestään kipristyvä, ku suonet (?) ei tietenkään tommosen verimäärän jäliltä ennää samanlaiseksi ku ennen pallauvu. Täynnä olleessa ossuuessa korvalehtee tuntuu nyt jonkusortin kovettumia.

Loppukesästä saatiin vaiva kyllään vielä kerran. Tällä kertaa toiseen korvaan. Tai ei kait kannata sanua vielä kerran. Ilimeisesti tää nyt seuraa Riemua hammaan loppuun saakka, vaikka nyt on muutama kuukausi siltä on rauhassa saatuki olla. Toivottavasti ei vaan jouvuta tyhyjennyskierteeseen. Luulenpa, että se tyhyjäys ei tuon kans iliman rauhotusta onnistu ja se ois pahimmillaan sitte tehtävä muutaman viikonki vällein, jos korvat rupiaa jatkuvasti täyttyyn.

Tuossa ekassa kuvassa kerran oireilleen korvan tämänhetkinen ulukonäkö ja tokassa kahteen kertaan täyttyny korva:

Sammaan syssyyn on tosiaan tänä vuonna palannu myös Riemun mahaongelmat. Kevväällä vähensin ensin raakaruuasta rasvoja valittemalla vähempirasvasia lihoja. Tuo siksi, ku jonku verran tuli löysänä ja Rallilla tosiaan oli se haimatulehus, joka herätti tarkastelemaan nuita Riemunki ruokien rasvaprosentteja. Silti tahto kakka juosta vähä turhan vetriänä. Kesällä lomareissua suunnitellessa rupesin syöttään Riemulle tölökkilihoja, jotka on ihan samalla lailla raakoja, mutta rasvan määrältään vielä huomattavasti raakapakasteita kevyempiä. Niitten kans syötin pääosin yrjölänpuurua (iliman lihhaa). Muistaakseni aluksi meni ihan ok, mutta sitte rupes tulleen kaasua. Töistä kotia tullessa olin melekeen päivittäin varma, että nyt on jossain pienet yllärit, vaikka Riemuhan se vaan oli vähä tuhnutellu.

Vaihoin tölökkilihan kaveriksi kasvissosseen, ku aattelin, että ehkä ne on nuo vilijat ku pierettää pinseriä. Ei auttanu. Niinpä hain taas raakoja lihoja, mutta vaan oikein vähärasvasia eli kannaa ja pariprossasta lohta. Siittähän sitä sitte saatiinki taas ripatti aikaseksi, ku annoin kannaa ekkaa kertaa. Eli ei muuta ku riisin keittoon ja siihen pieniä määriä lohta sekkaan. Sillä ja raejuustolla pysy tilanne kohtuullisena. Mutta sitte lohi loppu, eikä sitä siihen hättään saanu mistään lissää eli joutu antaan kannaa, niin johan lähti taas kaasutus käyntiin.

Nyt näyttää siis tosiaan siltä, että kana ei ennää sovi. Mutta ei siitäkään voi olla varma. Riemu vainuaa lenkillä jo pitkältä herkulliset lajitoverien ja kissakaverien jätökset ja ja kaikki muut herkut ja ne häviää sen suuhun niin nopiasti ja sallaa, että siinä ei kerkiä tekemään mittään. Eli se on voinu vetästä just kanojen antamisen kohalla jotaki ihanaa tienpielistä. Kanan jäliltä kakka oli kaasusta huolimatta nimittäin taas kiinteempää, ku kuukausiin. Ota näistä selevää...

Nyt mulla on pakastin täynnä vähärasvasta lohta. Sen kans annan pitkään keitettyä riisiä ja raejuustoo niin kauan, että maha pyssyy jonku aikaa kunnossa. Riisin kans vois keittää vielä porkkanaa. Sain siitä vinkin, että tekis mahaan suojaavan kalavon. En tiiä, tartteeko tosissaan rueta lenkittään Riemua kuonokopan kans. Sillon vois varmistua siitä, että maholliset ongelmat kullonki johtuu nimenommaan siitä, mitä ite oon Riemulle antanu. Aika inhottavaltahan se tuntuu. Mutta jotaki on pakko tehä. Riemu on laihtunu puolessa vuojessa varmaan 3 kiloo, ku mikkään ruoka ei oikein sovi ja ilimeisesti ruuansulatus alakaa olla aika sökö. Jossain kohtaa varmaan täytyy lähtiä jo lääkärinki pakkeille. Sen verran ussein Riemun kans siellä vierailleena vaan tiiän, että ei ne siellä oikein kans muuta ossaa sanua, ku että eliminaatiodieettiä vaan ja sillä selevittelleen mikä käy ja mikä ei.

Kolme Yötä Jouluun On

Ainaki jos Rallilta kysytään. Perjantaina tullee kuluneeksi kuus viikkoo leikkauksesta eli se tarkottaa Rallille kaheksan viikon remmissä lenkkeilyn loppua. Vappaus koittaa ja yksin ollessakin saa häkitys luvan loppua. Vaikka agilityä ei päästä vielä pariin kuukauteen tekemään, niin kyllä se vappaana juokseminen jo aika hieno juttu on. Veikkaa, että siinä saattaa kaveri vallan villiintyä alakuun vappauen huumassaan.

Viime viikon koirajumpassa jatkettiin samoja juttuja ku aikasemminki. Nyt on muutaman päivän vällein ainaki yritetty aina jotaki vähä kotonaki jumppailla. Siinä yhistyy mukavasti fyysinen reeni ja pieni aivojumppa, ku opetellaan uusiaki juttuja. Pähkinäpallo on ahkerasti käytössä ja hienosti Ralli sen päällä tasapainoileeki. Vieläki vaan on jääny ne kuvat ottamatta.

Ralli tilanne alakaa siis normalisoitua. Vastapainoksi saatiin viikko sitte Riemulle uus korvaongelma. Huomasin aamulenkille lähtiessä, että sillä oli toinen korvalehti ihan paksu. No hyvin äkkiä muistu mieleen jotku tuttujen puhheet verikorvasta ja pienellä guuglauksellahan se jo vahavistu. Isäntä käytti Riemun lääkärissä. Sieltä saatiin vaan kortisoniliuosta korvalehen valeluun ja ohojeet katella pari viikkoo. Paras ois, jos se laskeutus itestään. Jos se jouvutaan tyhyjentään, niin se tuppaa olemaan kierre ja se on käytännössä tommosen sählärin kans joka kerta rauhotus sitte.

Lääkäri sano, että sillon korva oli vielä varsin ok. Nyt viikon jäläkeen se alakaa olla jo aika pallukka ja sitä myötä kipiäki jonku verran ainaki, ku on niin pinkeen täynnä verta. Mittään ohojeistusta semmosesta ei saatu, mutta tännään päätin, että kokkeillaan, josko kaulurin käytöllä olis yhtään vaikutusta. Ainakaan ei pääsis raapimaan korvaansa ja ehkä se pään heiluttelussaki vähä vaimentaa iskuja.

Nyt yritettään vaan selevitä kortisoonin kans, suun kautta ja liuoksena, ja toivotaan, että korva rupiais parantuun. Näköjään se ei vielä ollu Riemun korville tarpeeksi, että nuorempana oli korvatulehuksia ennenku allergiat tojettiin. Saati monen vuojen kipiät korvien vuotamiset, ennenku sekkään saatiin kurriin lääkityksen avulla...