Asetelma oli selkeä, kun Euroopan yleisurheiluliiton hallitus kokoontui torstaina Lausannessa valitsemaan vuoden 2030 EM-kisaisäntää.
Helsinki oli isännöinyt globaaleja tai eurooppalaisia yleisurheilun arvokisoja kuudesti vuosina 1952–2012, Bryssel ei ulkoradoilla kertaakaan. Helsingin hanke lähti urheiluliikkeestä itsestään, Brysselissä järjestely- ja talousvastuun olisi kantanut liike-elämä eli jättimäinen tapahtumajärjestäjä, 500 henkeä työllistävä Golazo.
Urheiluliike voitti: Helsinki järjestää 2030 EM-kisat jo neljännen kerran. Siitä tulee eniten kyseisiä kisoja isännöinyt kaupunki.
Lähtökohtaisesti Brysseliä pidettiin kiistattomana ennakkosuosikkina. Yle Urheilun tietojen mukaan 200-vuotispäiviään vuonna 2030 viettävän Belgian pääkaupungin hakemus saikin taakseen niin kutsuttujen suurten yleisurheilumaiden kannatusta. Tällaisia ääniä löytyy kuitenkin hallituksesta vain noin kolmannes.
Antiikin historiasta tunnetaan käsite Pyrrhoksen voitto. Se tarkoittaa voittoa, jonka hinta nousee niin raskaaksi, että se lopulta vastaa tappiota. Suomen urheiluliiton painetesti alkaakin nyt saman tien, kun kisat ihmeen kaupalla Helsinkiin saatiin väännettyä.
”Helsinki ”sai” kisat”
– Helsinki ei saanut, vaan ”sai” kisat, kommentoi eräs pitkän linjan vaikutusvaltainen yleisurheilukyynikko tuloksen ratkettua.
Helsinki järjesti vuonna 2012 ensimmäiset olympiavuoden EM-kisat, jotka 3,6 miljoonan euron tappioineen ja yleisökatoineen olivat kaataa koko järjestön. Silloin liiton pelasti yhteiskunta eli opetus- ja kulttuuriministeriön piikki.
Tällä kertaa julkisen rahoituksen eli veronmaksajien rooli Urheiluliiton uhkapelissä on jos mahdollista vielä kriittisempi. Liitto lähtee siitä, että valtio kattaa runsaan 30 miljoonan euron kisabudjetista noin kolmanneksen ja Helsingin kaupunki noin 10 prosenttia.
Suomessa ennenkokemattomia
Luvut ovat kansainvälisesti hyvin vaatimattomia, sillä useissa maissa julkinen subventio urheilun suurtapahtumille on lähtökohtaisesti jopa 100 prosenttia. Suomalaisittain ne kuitenkin ovat ennenkokemattomia.
Hakukomiteaan Lausannessa kuulunut Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) vei SUL:n toiveen kolmen miljoonan euron subventiosta poliittiseen prosessiin, jossa toive menestyi. Kyse ei ole kylmästä käteisestä, vaan esimerkiksi Olympiastadionin vuokratasosta, olosuhdetyöstä ja sitä rataa.
Valtion taholta taas tuli syyskuun alussa kylmä suihku, kun Urheiluliiton varmaksi kuuluttama 10 miljoonan euron tuki muuttui budjettipäällikkö Mika Niemelän suulla vain 50 prosentiksi tästä.
Tämä puuttuva viisi miljoonaa euroa on ensimmäinen maalitaulu, johon SUL:n poliittisesti verkostoitunein osasto eli puheenjohtaja Riikka Pakarinen ja projektipäällikkö Harri Halme nyt suuntaa lasertähtäimensä.
Kun Yle Urheilu tapasi puheenjohtaja Pakarisen ja toimitusjohtaja Harri Aallon elokuussa Birminghamin EM-kisoissa, menossa oli mitä kiivain lobbaus ja ääntenkalastelu. Kaksikko tapasi Birminghamissa kaikki äänioikeutetut.
Tämä työ kantoi hedelmää keskiviikkona Lausannessa. Mutta Urheiluliiton tulevaisuuden kannalta vielä tärkeämpi oli Pakarisen tekemä johtopäätös Alexander Stadiumin puolityhjistä lehtereistä ja kisojen surkeasta näkyvyydestä Britannian toiseksi suurimmassa kaupungissa:
– Ainakin se oppi täältä lähtee mukaan, että jos saamme kisat, markkinointi alkaa sillä sekunnilla, puheenjohtaja sanoi.
Kova talousyhtälö
Jotta SUL:n talousyhtälö kantaisi, pääsylippuja on myytävä 10 miljoonalla eurolla, karkeasti 285 000 tikettiä keskihintaan 33 euroa. Se tarkoittaisi, että aamusessioissa olisi joka päivä keskimäärin 14 000, iltakisoissa 27 000 katsojaa.
Liitossa onkin paljon syitä toivoa, että nuorten arvokisoissa kunnostautuneiden suomalaisten kehityskäyrä sojottaisi pohjoiseen ja että tämänhetkiset huiput jatkavat vuoteen 2030 saakka.
